— Sanoja on maailmassa yllinkyllin, hymyili Maria, mutta onnellisin on se, joka kuuntelee omaatuntoansa, sillä se ääni antaa rohkeutta taistelussa ja rauhaa kuolemassa. Pelkäättekö kuolemaa?
Vanhus loi vakavana silmät taivasta kohti ja synkkämielisyys kuvastui hänen huulillansa, mutta ääni oli vankka kun hän vastasi: — Syntinen raukka pelkää aina astua Jumalan eteen, joka häneltä kysyy: Kuinka olet elänyt ja mitä tehnyt. Mutta lähteä täytyy jokaisen ja minä kaadun mielelläni, kun vaan taistelu on rehellinen.
— Entä sinä Tapani, jatkoi Maria ystävällisesti, mitä sinä sanot, pelkäätkö?
— En laisinkaan, huudahti poika innostuneena. Husula ja minä olemme luvanneet taistella niin rajusti, ettei vihollinen ehdi silmiään ristiä. Kun emme voi seisoa, ammumme vielä maastakin niin kauvan kuin elämme.
— Nyt tunnette sotamiesten mielialan, vastasi Hohti, ystävällisesti katsellen Mariaa, mutta mitä te itse ajattelette?
Äsken niin verevästi punottava tyttö seisoi muuttuneena niinkuin kuu, kun öinen pilvi himmentää sen valoa. Mutta arvelematta vastasi hän:
— Herran ääni on kaikunut sydämmeeni ja kuulin Hänen sanovan: Heidän onnensa on katoava niinkuin myrskyn hajoittama pilvi, ja heidän toivonsa kuin ajettu lintu, mutta minä tahdon kätkeä heidän perintönsä ja varjella sitä.
Vanhukset vaihtoivat ihmetteleviä silmäyksiä. Kyllä kovalle ottaa. Mutta Maria jatkoi: — Sitten kuulin vielä saman äänen sanovan: Minä tahdon kuulla sinun rukouksesi, niin ettei sinun työsi ole turha. Sinun pitää julistaman minun tahtoani niinkuin kylväjä, joka kylvää jyvät suven satoa varten. Se ääni pelotti minut ensin melkein kuoliaaksi, mutta sitten on se minua lohduttanut, sillä Jumalan sana ei petä. Ja hurmaantuneena kohotti hän silmänsä ikäänkuin tuntematonta maata kohti.
Virrenlaulu kuului kirkosta ja yhtenä miehenä paljastivat soturit päänsä. Ruokailu lakkasi hetkeksi, ja kaikkialla nähtiin karkeat kädet ristissä rukousta varten. Löfving seisoi heidän keskellään ja lauloi mukana, mutta kun virsi oli loppunut, puhkesi hän puhumaan:
— Hyvä on laulaa ja rukoilla, mutta lopuksi riippuu kuitenkin kaikki mielentilasta. Sentähden tahdon nyt Jumalan kasvojen edessä kysyä teiltä pojat, ymmärrättekö että te vannotun valanne kautta olette valtakunnan luottamusmiehiä ja turvana kuninkaallemme?