— Vähällä oli.
— Oletpa paljon kärsinyt.
— Ja olenpa paljon maailmaa nähnyt. Voi kuinka paljon kuullut. Voi minua poloista.
— Ymmärsitkö vieraitten puhetta.
— Olihan niissä suomalaisia Viipurin puolelta. Oli siellä veljenikin. Kolmenkymmenen vuoden perästä tunsimme toisemme. Rauhan jälkeen jäi hän sinne ja minä tänne.
— Mitä tahtoi kasakka. Miksi otti sinut kiinni?
— Luulivat, että tiesin paljonko väkeä täällä oli ja paljonko vielä odotettiin. Voi voi!
Uteliaisuus ja jännitys lisääntyi ja kysymyksiä sinkoili kaikkialta.
Tahdottiin tietää mitä ukko oli sanonut ja uskottiinko häntä.
— Täytyihän heidän uskoa. Minä pyysin heitä katsomaan minua, ja sanoin: — Armolliset herrat, näytänkö minä sellaiselta, joka istun suurten neuvostossa ja katselen heidän kirjojansa. En tiedä edes montako täitä on päässäni, saatikka montako kuninkaalla on miestä.
— Mitä siihen sanottiin?