— Seisahda, pyysi majurinrouva.
Ulla kiristi ohjia, ja rouva kumartui miehensä puoleen, nostaen sitä kevyttä liinaa, jolla hänen kasvojaan oli suojeltu kärpäsiltä ja auringonsäteiltä. Mikä ilo kun majuri loi häneen kirkkaan ja selvän katseen!
— Vilho, tunnetko minua.
— Tunnen; äänesi oli se joka ensin herätti minut henkiin. Kiitos Jumalalle, että näen sinut. — Raukealla liikkeellä ojensi hän vaimolleen kätensä.
— Katsos, tuossa on Ulla.
— Oletko sinäkin täällä, kysyi sairas heikolla äänellä nähdessään uskollisen palvelijattarensa. Missä Yrjö Maunu on?
Majurinrouva kertoi lyhyesti, kuinka hän oli saanut lapsen hyvään turvaan erään talonpoikaisvaimon luo, ja nyt sulki Sprengtport taas silmänsä. Kysyen katselivat naiset toisiaan. Nukkuneeko hän, vai vieläkö joutunee tainnoksiin? Mutta majuri loi taas silmänsä auki.
— Joku puhui, että jouduimme tappiolle. Onko siinä perää?
— On.
Sairas käänsi tuskallisesti päänsä. — Oi Herra Jumala! Elääkö Wrangel?