— Ei tietysti, mutta emme teitä tarkoittaneetkaan. Hänestä tuossa me puhuimme, vakuuttivat useat.
Majuri katseli syytettyä ja kääntyi taas väen puoleen. — Parooni Buddenbrock, sanoi hän, on ruotsalainen mies eikä ymmärrä mitä me puhumme, mutta te olette järkeviä ja ymmärrätte, että jos minä pidän kavaltajan puolta, niin en ole itse sen parempi. Sanon teille kuitenkin, ettei yksikään meistä ole oikeutettu tuomitsemaan tätä herraa sen tähden, että hän saapui liian myöhään Lappeenrantaan, sillä ei kahdeksaa penikulmaa niinkään juosta, vieläpä tykit muassa. Jos paroonissa on syytä, niin vastatkoon oikeuden edessä, mutta teitä neuvon olemaan langettamatta tuomiota ennen aikojaan, vaan koettakaa sovittaa mitä maan nuoriso on rikkonut.
Talonpojat olivat äänettöminä kuunnelleet, mutta monista kasvoista näkyi vielä epäluulo, ja katseet kääntyivät yhä Buddenbrockiin. Hän astui nyt ihan likelle ja kysyi tuimasti: — Mitä tämä merkitsee?
Sprengtport lausui ruotsiksi muutamia rauhoittavia sanoja ja jatkoi kääntyneenä talonpoikiin:
— Kenraali kysyy, mitä tämä merkitsee, mutta en tahtoisi puhua teidän älyttömyydestänne. Mitä jos hän vie teidät oikeuteen? Olisin silloin pakotettu todistamaan, että te aseellisina tunkeuduitte asuntoomme uhaten tappaa kuninkaallisen ylipäällikön ja polttaa koko talon. Lähtekää siis siivosti matkaanne, ja vakuuttakaa kaikille karkureille, että saavat armon jos katuvat. No, jatkoi majuri katsellen likimmäistä, tuoppa nyt tänne nuo veriset kääreet ja auta minulle paitaa ylleni!
Talonpoika totteli, ja sill'aikaa kun hän hiljaa ja varovaisesti laittoi kaikki entiselleen, lähti joukko ääneti huoneesta. Majuri ei vielä ollut reilassa kun tunsi lattian horjuvan allansa. Mielenliikutus ja ponnistus oli uudestaan murtanut hänen voimansa. Buddenbrock huomasi sen ja tarjosi hänelle käsivartensa, mutta majuri ei jaksanutkaan. Hänet täytyi kantaa vuoteelle. Huone pyöri hänen silmissään, ajatukset seisahtuivat, mutta kiihtynyt kuume synnytti tuimia, levottomia haaveiluja. Buddenbrock huomasi että sairas houraili. Tässä neuvottomuudessa astui Löfving sisään raittiina ilmana ja huudahti: — On saatu tietoja rykmenteistämme. Niitä on nähty Savonlinnassa ja Valkealassa.
Tämä antoi uuden käänteen puhelulle. Löfving käskettiin heti lähtemään Savonlinnaan, ja talonpoika, joka vielä seisoi ovella, tarjoutui lähtemään mukaan ja vakuutti, että useat kumppanitkin seuraavat, jos tarve vaatii. Toimeen ryhdyttiin heti, ja seuraavana aamuna auringon noustessa lähti ylipäällikkö seurueineen pääkortteeriin.
Leiri jäi autioksi. Sairaat ja kuolevat saivat tyytyä kohtaloonsa, ja väestö ryösti vihdoin jälkeen jätetyt varastot, kun ne kuitenkin olisivat jääneet taivaan lintujen saaliiksi. Monet tuhannet ruumiit jätti Buddenbrock hautaamatta, ja siinä ne makasivat mihin olivat kaatuneet, kunnes vihdoin laupiaat kädet parin viikon päästä tekivät heille viimeisen surullisen palveluksen.
V Luku.
Vangit.