— Oli se hyvä hetki. Toivon monta sellaista. Olen nähnyt, että olette ollut minulle nyreissänne niiden sanojen tähden joilla varoitin teitä, mutta minä puhuin omantuntoni mukaan ja niinkuin olisin uskonut isännekin puhuvan.
Maria ei vastannut, ja Leena jatkoi: — Olkaamme ystäviä tässä vieraassa maassa. Ellemme pidä toisistamme, niin ei meillä, ei ainakaan minulla, ole ketään ystävää. Olisin kovin iloinen, jos tahtoisitte minulle avomielisesti sanoa mitä ajattelette. Näen että teillä on jotakin sydämmellänne.
Maria ojensi sydämmellisesti kätensä Leenalle: — Kiitän, että olette minulle hyvä. On niin kuin sanotte. Me olemme toisillemme kaikki. Tiedän olleeni epäystävällinen, mutta suokaa minulle anteeksi. En ole enään sama tyttö kuin ennen, enkä siksi tule. Mutta luullun avomielisyyteni puute tulee siitä, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Annan elämän mennä menoansa mitään tuntematta tai ajattelematta.
Rouva Löfving katseli häntä hieman aikaa. Tyttö parka, ajatteli hän, mutta oli vaiti. Puhelu keskeytyi ja varjot huoneessa kävivät synkemmiksi, sillä pesässä oli valkea sammunut ja kotitekoista talikynttilää ei oltu edes niistetty. Naiset kuitenkaan eivät huomanneet huoneen hämäryyttä, ennenkun ovi aukeni ja sisään astui vieras nainen. Maria meni kynttilä kädessä tullutta vastaan, ja molemmat tunsivat nyt Tasman. Kun rouva Löfving näki tuon kammottavan tietäjättären, jähmettyi veri hänen suonissaan, sillä ainahan tuo onneton nainen tiesi uutta surua. Kaiho ja alakuloisuus valtasi Mariankin, mutta tämän tunteensa voittaen tervehti hän ystävällisesti, kun Tasma ojensi hänelle kätensä.
— Sain kuulla että olitte täällä vankina ja pyysin lupaa käydä teitä tervehtimässä, sanoi Tasma kääntyen Leenankin puoleen tarjotaksensa hänelle kättä.
Maria. Mistä tulette?
Tasma. Asun täällä linnassa. Olen paroonin väkeä, mutta olin sairas kun teidät tuotiin tänne. Muutoin olisin tullut ennen.
Maria. Palveletteko täällä?
Tasma. Parooni osti minut nuorena, ja sittenkun hän joutui virkaan täällä olen ollut orjana linnassa. Hän aikoi ensin jättää minut suurille tiluksilleen Liivissä, mutta kun rukoilin häntä, salli hän minun lähteä Suomeen kokin seurassa. Hän on hyvä ihminen.
Tasma oli istuutunut pesän eteen ja lämmitteli kuihtuneita käsiään ahjosta leviävässä lämmössä. Hänen edessään seisoi Maria käsi muurin pankolla ja pää nojautuneena käsivarteen. Kapteeninrouvaa vaivasi neidin tietäjättärelle osoittama myötätuntoisuus. Hän nousi ja lähti huoneesta. Säälien katseli Tasma edessään seisovaa tyttöä ja kysyi vihdoin: Kaipaatteko häntä?