Tasma vaikeni, mutta nähdessään Marian kyyneleet sanoi hän lohduttaen: — Parooni on ollut hyvä isäntä, eikä hän enään vaadi minulta mitään työtä. Saan mennä ja tulla tahtoni mukaan kenenkään kysymättä, eikä minulta mitään puutu. Buddenbrockin perhe on rikas, mutta kreivinna on kova. Parooni saattaa pikastua ja rangaista, mutta hän on myös anteeksiantava, antelias ja hyvä. Mutta kreivinnan sydän on kivestä. Hänestä orja ei ole linnankoiran arvoinen.
— Entä Attila? Onko hänkin orja.
— Ei, hän sai vapauden ja vietiin vieraisiin maihin. Nyt kevättalvesta palasi hän vihdoin, mutta silloin en tuntenut häntä enään.
— Voi Jumala, mitä suruja! vaikeroi Maria. Häntä pyörrytti ja kun hän kätki kasvonsa käsiinsä, astui Leena sisään. Kapteeninrouva ei voinut enään hillitä vastenmielisyyttään tuosta pitkästä puhelusta. Tasma sen huomasi ja nousi ylös.
— Enpä ollut muistaakaan lähteä, sanoi hän, tarjoten kättä Marialle. Sitten kääntyi hän Leenan puoleen sanoaksensa hänellekin jäähyväiset, mutta sisällisen katkeruuden vallassa tiuskasi kapteeninrouva katkerasti: — Olisi ollut parempi jos ette olisi muistanut tulla tänne, niin olisivat neidin kyyneleet säästyneet.
Maria. Rouva Löfvingillä ei ole oikeutta karkoittaa sitä, jonka minä mielelläni näen luonani.
Leena. Jos kerran nuo venäläiset kauhut sitovat sydämmenne vihollisiimme, niin olkoon onneksi. En kadehti ketään.
Vastenmielisyys paisui Marian sydämmessä ja kovat sanat liitelivät hänen huulillansa, mutta Tasma riensi pysäyttämään tätä pikastumista.
— Älkää minua vihatko, pyysi hän surullisena, ei vaikkapa pitäisitte minua vihollisenakin. Suomi on kärsinyt kauheasti, mutta kärsinyt on Venäjäkin. Kaksikymmentä miespolvea ja enemmänkin kuluu ilman apua, mutta sitten tuo uusi aika lohdutusta ja vapautusta. Silloin ojentavat kansat kädet toisilleen ja käyvät veljinä yhdessä.
Leena kääntyi ylenkatseellisesti pois. Mitä hän piittaa hullusta naisesta. Mutta Tasma jatkoi näkemänsä tulevaisuuden hurmaamana: