— Kärsivistä kansoista syntyy profeettoja, jotka saarnaavat evankeliumia ja raivaavat tien maailman vapahtajalle, sillä hänen äänensä tulee kerran kaikumaan synnyttääksensä uudestaan ihmisten sydämmet ja valitsemaan köyhät opetuslapsikseen.
Tietäjätär vaikeni. Näytti siltä, että se näky, joka häämöitti hänen sielussaan, vähitellen haihtui, mutta nykyisyyskään ei vielä ollut hänen tajuntaansa palannut. Sanaa sanomatta hän lähti.
Kummallisen ennustuksen hurmaamina pysyivät Maria ja Leena mykkinä, mutta kapteeninrouvan halu saada tietää enemmän Tasman käynnistä sai hänet vihdoin kysymään, oliko tuolla noita-akalla ollut mitään asiaa?
Maria kertoi lyhyesti mitä oli kuullut, mainitsematta kuitenkaan Löfvingiä ja Attilaa. Leena ei aavistanutkaan kuka Tasma oli, mutta päättäen siitä mitä oli puhuttu kivekkäiden julmuudesta, arveli hän, että hänen miestänsä oli kuvattu pahaksi konnaksi. Sitä toki ei Maria saanut uskoa, sillä ei syy ollut Löfvingin eikä hänen miestensä, vaan tuon noita-raukan kaikkine viisasteluineen. Leena puolestansa kuvasi Löfvingin järkähtämätöntä uskollisuutta sille lipulle, jolle hän oli vannonut, hänen rakkauttansa Ruotsin vapauteen. Semmoisia suurtöitä pitäisi majuri Sprengtportinkin tyttären ymmärtää. Jos Ruotsin kuningas olisi puolustanut maata niinkuin Löfving ja hänen miehensä, niin olisi maailma saanut nähdä toista. Mutta oltiin liiaksi velttoja, ja sentähden Löfvingiä tuomitaan vääremmin kuin ketään toista ihmistä.
Kapteeninrouvan kiihoittunut mielentila sai Marian mykäksi. Hän ei luullut ansainneensa näitä moitteita eikä huolinut niihin vastata. Ja olihan jo päivä lopussa. Oli aika mennä levolle.
Seuraavana aamuna ryhtyi kumpikin tavallisuuden mukaan rukkiinsa. Ei haluttanut riidellä, mutta ei kummallakaan ollut ystävällistä sanaa sanottavana. Painostavalta tämä kuitenkin tuntui. Jospa Herra tässä tuskassa lähettäisi jotakin lohduttavaa.
Odottamaton apu saapuikin, kun heidän palvelijattarensa Eudotja astui sisään kahden valkoseen puetun orjattaren kanssa, jotka kantoivat vasua, ja Eudotjan käskystä asettivat sen Marian eteen, tuoden terveisiä kreivinna Buddenbrockilta, paroonin kälyltä. Eudotja käänsi venäläisen puheen suomeksi. Sitten nostivat orjattaret vasua peittävän liinan, ilmoittaen että kreivinna lahjoitti siinä olevan puvun Marialle, jotta hän siihen puettuna saapuisi kreivinnan huoneustoon. Vasussa oli useita silkki- ja samettihameita, hienoimpia liinavaatteita, helmiä ja kultaisia koristeita. Orjattaret tarjoutuivat kampaamaan neidin hiukset ylhäisten tavan mukaan.
Eudotja selitti heidän puheensa, ja tytöt nostivat vasusta kaiken tuon komeuden, mutta kun se oli tyhjennetty, käski Maria heitä panemaan kaikki takaisin vasuun ja sanomaan hänen puolestansa kiitokset ja anteeksipyynnön. Hän ei voinut ottaa kreivinnan lahjaa vastaan.
Ällistyneinä katselivat orjattaret Mariaa ja toisiansa. Mitä tuli heidän vastata haltiattarellensa? Moista sanaa he eivät rohjenneet hänelle viedä. Olihan se tavaton armo, kun kreivinna suvaitsi tahtoa nähdä vangittua neitiä. Kukapa ei häntä kadehtisi.
— Mitä?! huudahti Eudotja. Aijotteko kieltää. Älkää rohjetko lähettää takaisin kreivinnan lahjaa.