Sittenkin Maria pysyi päätöksessään, mutta ei Eudotjakaan hellittänyt. Juhlallisena asettui hän Marian eteen varoittaen: — Älkää hyljätkö onneanne, sydänkäpyseni. Ette tiedä Jumalan aikomuksia. Ehkä tulette tässä puvussa yhtä onnelliseksi kuin kaunis Natalia Narishkin.
Kysyväisenä katseli Maria Eudotjaa, ja tämä jatkoi: — Natalia Narishkin oli yhtä kaunis ja yhtä köyhä kuin te, mutta Alexei Mihailovitsh, Venäjän suuri tsaari, otti hänet puolisokseen, vaikka sitä kyllä bojaarit vastustivat. Siitä näette, kuinka onnellisesti saattaa käydä sen, joka on hyvä ja sydämmestään nöyrä.
Mutta sittenkään ei Mariassa näkynyt mitään myöntymisen merkkiä. Päinvastoin luuli Eudotja huomaavansa yhä kiihtyvää uhmaa, ellei se ollut suuttumus, joka nosti punaa vieraan tytön poskille. Kuinka tuo tyttö hupsu saattoi siten pilata onnensa? Eudotja päätti ryhtyä viimeiseen yritykseen.
— Te olette köyhä ja turvaton vanki ja kuitenkin ovat kaikki täällä teille hyviä. Kun korkea herrasväki sai tietää, että olitte ollut armelias köyhille, on teille osoitettu paljasta hyvää. Teidät on tuotu tähän upeaan linnaan, olette saanut hienoimpia ruokia, olette saanut pitää ystävänne luonanne, ja sittenkin olette tyytymätön. Ja kun armollinen kreivinna tahtoo kunnioittaa teitä tällä lahjalla, niin hylkäätte sen. Se on rumaa, kiittämätöntä. Jos olisitte pukeutunut näihin vaatteisiin, olisi teidät saatettu itse kreivinnan luo. Olisitte saanut suudella hänen kättänsä ja pyytää mitä ikinä haluatte.
Mutta neiti vastasi: — Sanokaa kreivinnalle että kiitän hänen armostaan, mutta etten voi ottaa sitä vastaan. Jos kreivinna tahtoo nähdä minua, niin mielelläni käyn hänen luonansa vapaaksi päästyäni, mutta silloin tässä puvussani.
Eudotja pudisti onnettomana päätänsä ja tahtoi todistaa tuolle itsepäiselle ettei semmoinen sopinut, mutta Maria ei kuunnellut häntä.
— Sanokaa hänelle, jatkoi Maria, että olen köyhä tyttö köyhästä maasta. Äidilläni ei ollut koskaan parempia vaatteita, ja hän oli kuitenkin paljon parempi minua. Osoittaakseni kuitenkin, että pidän arvossa sitä hyvyyttä, joka on tullut osakseni, tahdon ottaa muistoksi tältä ajalta ja viedä kotiin Suomeen tämän hienon pitsihunnun.
Eudotja kiivaasti käski orjattaria viemään vasun pois, ja Maria nähdessään hänen nyrpeytensä pyysi: — Älkää olko pahoillanne. Nähkää, suru kotimaassani on nyt siksi katkera, etteivät sen tyttäret saata koreilla niinkuin yksin onnelliset voivat.
Eudotja ei vastannut, mutta näkyi kyllä ymmärtävän. Hän kulki ovea kohti, mutta kääntyi taas, pysähtyi epäröivänä ja meni vielä kerran Marian luo.
— Ette ymmärrä mitä teette, Maria Wasiljewna! Mutta vaikka hylkäätte onnenne, rukoilen Jumalaa teidän puolestanne. Olette olleet armelias venäläisten naisten pojille, hoitaneet minunkin Iivanaani, niin että hän jäi henkiin. Sentähden tahdon palkita teitä sillä, mitä minulla on. Ottakaa tämä, pyysi hän vetäen povestaan pienen vahakynttilän. Se on kirkossa siunattu pyhänä pääsiäisyönä. Jos toivotte jotakin, niin virittäkää tämä kynttilä ja rukoilkaa, ja Jumala antaa sen teille, mutta teidän täytyy rukoilla niin kauan, ettei kynttilästä jää hituakaan, sillä muutoin siunaus haihtuu. Mutta jos uskollisesti kestätte, niin saatte mitä anotte.