Maria. Niin te luulette, Leena, koska Löfving on semmoinen. Hän ei muuta ymmärrä kuin taistella ja kuolla Ruotsin edestä, sama se kaadutaanko miekkaan vai tallaavatko Hattujen ylpeät miehet meidät kuoliaaksi. Mutta minä teille sanon: isonvihan ajoista kytee toinenkin mieli Suomessa, ja viimeksi olen kuullut sitä lausuttavan niiden kesken, jotka vietiin Lappeenrannasta.
Leena. Heidän sanansa jääkööt heidän itsensä varalle. Tähän ne eivät kuulu.
Maria. Mutta ne kuuluvat tähän, sillä he sanoivat, että Ruotsi jo on liian heikko puolustaaksensa Suomea. Ehkä olette sitä itsekin kuullut.
Leena. Monasti, ennenkin kuin te. Mutta uskon, että Jumala on se, joka päästää meitä valastamme, emmekä me itse.
Maria. Eikö siis Jumalan ääni puhu keisarinna Elisabetin kautta? Muistakaa kuinka Jumala käski Moosesta viemään Israelin lapset Egyptistä, kun aika oli tullut, että heille oli annettava oma isänmaa. Jumalan käsi johti heitä, ja samoin on Kaikkivaltias johtava meitä, kunpa vaan meillä on miehuutta ja näytämme että tunnemme oman tiemme.
Leena. Israelin lapset olivat orjia Egyptissä, eikä heiltä otettu mitään valaa, mutta Suomen kansa on vapaa, vaikkakin lapsipuolen asemassa. Minkä arvoisina uusi hallitsija meitä pitää, se riippuu siitä millä tavoin sanomme jäähyväiset entiselle.
Maria. Olkoon! Lähden itse Tukholmaan. Teidän majesteettinne, minä sanon, iloitkaa köyhän Suomen kanssa, sillä kohta nousee aurinko surevien erämaittemme ylitse. Olemme monet vuosisadat suojelleet valtakuntaanne, mutta nyt on vartija-aikamme päättynyt ja niinikään taistelujen päivä, sillä Suomi on nyt elävä omia tarkoituksiaan varten ja sen pojat ovat vapaina seisovat oman ruhtinaansa kanssa. Me käännymme nyt pois Sveanmaasta Venäjän puoleen, joka tarkoittaa parastamme. Jäähyväisiksi ojennamme uskollisen käden. Ystävyytemme on oleva luja niinkuin uskollisuutemmekin oli. Kiitos, oi Svea, siitä mitä meille olet antanut, vapaan yhteiskuntalain ja Jumalan sanan! Niiden puolesta olemme taistelleet ja niiden puolesta kaatuneetkin. Nyt ne meitä seuraavat uuteen aikaan oikeutettuna perintönämme. Sinä, oi kuningas, riemuitse, kun näet onnen kasvavan kansassa. Se ei halua miekan kunniaa eikä loistoa. Niiden tähden on se liiaksi kärsinyt. Ei, Suomi sitoo voittoseppeleensä rauhallisten kotien laakereista.
Leena. Voi sinua onnetonta lasta!
Maria. Tätä onnea ei Ruotsi eikä sen kuningas meiltä kiellä palkinnoksi siitä, mitä olemme heidän puolestaan tehneet.
Leena. Parempaa emme saa, mutta kyllä —