Maria. Missä ei päästä ajoneuvoilla siellä ratsastan, missä ei voi ratsastaa siellä kävelen. Kaikki jotka tahtovat minua auttaa tekevät samoin, sillä jokaiseen mökkiin on saatettava tieto siitä mikä on tulossa. Pakkanen ei pysty jäseniini, lumi ei sulje tietäni, sillä minä kuljen Jumalan kanssa ja Herran enkeli varjelee minua.
Attila. Ja kylvönne ei kuole, vaikka kaatuisittekin ennen aikoja. Jos sorrutte, astuu toinen sijallenne, ja jos hänkin hukkuu, niin nousee hänen verestänsä tuhansia, kunnes työ on suoritettu, sillä se ajatus, johon Jumala on kätkenyt tulevaisuuden, ei voi kuolla, vaikka sen profeetat kaatuvat marttyyreina.
Maria. Oi, kun saa elää ijankaikkisen edestä, sen edestä, joka ei voi kuolla.
Attila ei vastannut, katseli vaan Mariaa, joka nyt seisoi hänen edessään niin ylevämielisenä ja puhtaana, jommoisena hän ei ollut vielä nähnyt yhtään naista. Ja Leena sopukastaan katseli näitä nuoria, joita hän ei ymmärtänyt, mutta joita hänen täytyi sinä hetkenä rakastaa.
Innostuneena ojensi Attila käsivartensa Mariaa kohti ja lausui Leenalle: — Tuossa on se, jonka tulee ensimmäisenä kantaa Suomen kruunua. Sanokaa se kotolaisillenne. Sanokaa heille myös, että Katarina Jagellonikan kruunu odottaa perijäänsä. Vanhat Wolgan rannoilla tiesivät mihin se on kätketty Turun linnassa. Mutta he luulivat, ettei sen aika koskaan tule. Nyt se häämöittää hänelle, joka seisoo tuossa.
Hän lähti huoneesta, mutta Leena oli kuin muuttunut. Attila oli taas
Ruotsin vihollinen ja kiusaaja, joka tahtoi vietellä heitä luopumukseen.
Maria huomasi tuon ankaran naisen vastenmielisyyden ja kietoi käsivartensa hänen kaulansa ympäri: — Älkää vihatko häntä, pyysi hän liikuttavalla hellyydellä.
Leena. Hänen valtansa ei ulotu edemmäksi kuin Jumala sallii, mutta kuinka sinulle käy, onneton lapsiparka?
Maria. Ota henkeni, jos sitä ansaitsen, mutta anna minun nyt olla onnellinen. Minusta tuntuu kuin kaareutuisi pääni ylitse avoin taivas.
Leena. Ole varoillasi. Pian saattaa olla liian myöhäistä.