— Ne kyllä eivät ensi mäessä kompastu niinkuin meikäläiset, tokasi Leena salaisella harmilla. Mutta Löfving ei ollut huomaavinaan hänen kiihtymistään, vaan jatkoi huoletonna ikäänkuin olisi ollut puhe mistäkin vähäpätöisyydestä: — Kevyt tykistö seuraa armeijan kintereillä, mutta raskaat tykit jäävät pari päivänmatkaa jälkeen,
Sotavanhuksen silmät rupesivat kimeltelemään. — Ja tänne pyrkivät?
— Täyttä totta. Näkyy olevan kiire, sillä Krasnatscuk reipastutti seitsemää kasakkaansa kujajuoksulla, kun eivät olleet tarpeeksi vikkeliä.
Nuoren tulisuudella iski Kornatus nyrkkiä pöytään: — Tuhat tulimmaista, kun nyt olisin nuori.
Tämä huudahtus sai vihdoin Martin vireille.
— Oletteko, Kornatus, kysyi hän, kuulleet että päälliköt ovat kieltäneet meitä varustamasta vapaajoukkoja isän komennettavaksi?
— Mistä syystä?
— Tuolla sanottiin juuri äsken, ettei isä sovellu muiden komennettavaksi, ja että armeija kaipaa käsivarsia eikä päitä.
Leenan mieli kuohahti näistä sanoista. — He moittivat partiomiehen vikoja, mutta unohtavat kuninkaallisen soturin ansiot, sanoi hän.
— Mutta se on vääryyttä, huudahti Martti kiivaasti. Hylkäävät 2,000 miestä, jotka lähtisivät sotaan omin ruokinensa ja aseinensa ilman muuta palkkaa kuin että saavat taistella isän komennossa.