— Asutteko täällä, kysyi Attila, vähän murtavalla suomenkielellä, katsellen ympärillensä huoneessa.
— Asun. Suvaitseeko luutnantti istua? Ja jos tyydytte karkeaan tupakkaan, niin olkaa hyvä, sanoi Löfving tarjoten toista piippua. Venäjän sotamiehet ovat usein minulle luovuttaneet leipänsä ja tupakkansa. Nyt olen minä tarjoojana. Vasta tarjoomme toisillemme muuta ja pahempaa.
Attila otti piipun keveästi kumartaen, mutta kun Löfving iski tulta sanoi Attila: — Ei nyt!
Löfving ei ollut millänsäkään, poltteli vaan yksin piippuansa ja kehoitti toistamiseen luutnanttia istumaan.
Attila laskihe istumaan leveälle penkille akkunan alle; Löfving asettui polttelemaan uunin eteen.
— Kerrotaan, sanoi Attila, että Ruotsin sotajulistus jo on ollut useita päiviä matkalla Pietariin.
— Lienee kai totta.
Attila katsoi Löfvingiin: — Siis pian kohtaamme toisemme taas.
Löfving silmäili melkein uhmaavana: — Sanokaa sitten hyvästit
Viipurille.
— Ei koskaan!