Löfving seisoi pitkän aikaa äänetönnä. Vihdoin nousi kyynel hänen silmiinsä ja vieri hänen poskilleen. — Vai olette te pikku Sakari, sanoi hän masentuneella äänellä. Olen useasti kantanut teitä sylissäni. Oletteko nyt täällä kostaaksenne?
Liikutettuna kääntyi Attila pois, mutta katsoi uudestaan Löfvingiin: — Kuka tietää mitä olisin tehnyt teidän sijassanne. Olen nuori, mutta olen kuitenkin elänyt tarpeeksi nähdäkseni, ettei korkein ole sama kaikille. Teidän ystävyytenne isääni ja hänen teihin takaa, että uhratessanne ystävänne uhrasitte itsennekin.
Löfving huomasi sekä Attilan piirteissä että hänen sydämmessäänkin syvää tuskaa ja vastasi vienosti: — Kun minä sinä yönä aukasin mökkini oven, en vielä aavistanut mitään. Tulin auttamaan ja varoittamaan, mutta se mitä silloin näin, kun isänne ja äitinne suojelivat luonansa maan vihollisia, sai vereni hyytymään, ja rohkeasti ammuin mitä minulle maailmassa oli kalliinta. Sitten juoksin, Martti sylissäni, juoksin minkä jalat jaksoivat. Palavat mökin liekit valaisivat metsän, taivaan tähdet tuikkivat mihinkä vaan katselin, mutta minulle oli maailma mustennut, eikä väkeni tuntenut minua toisena aamuna; tukkani oli yhdessä yössä harmaantunut.
Molempien miesten katseet kohtasivat toisensa. Attila läheni varmoin askelin Löfvingiä: — Ystäväksenne en voi koskaan tulla, mutta jos tahdotte tarttua rehellisen vihollisen käteen, niin tuossa se on.
— Minun käteni on verissä, sanoi Löfving värisevällä äänellä, mutta uskollinen ja rehti.
Löfving ojensi kätensä ja Attila pusersi sitä.
— Paljon on puhuttu Tapani Löfvingistä, jatkoi venäläinen soturi, mutta synkkiin sanoihin lisättiin aina, että hän oli mies kestämään kaikkia ja sankari, jommoista maailmassa ei ole monta.
Löfving yritti hymyillä, mutta tuskallinen piirre siitä koitui: — Oikeuden tunnustus vihollisen puolelta on enemmän arvoista kuin ystävyyden kiitokset. Saattaisi minulla olla teille jotakin sanottavaa, ehkä näkisitte minussa muuta kuin murhaajan, mutta isänne muisto on minulle pyhä, enkä menettele teitä kohtaan toisin kuin tahtoisin, että muut menettelisivät minua ja poikaani kohtaan. Löfvingin pää vaipui ja hän katseli alaspäin.
Attila tarkasti häntä vaijeten. Täällä hänellä ei ollut mitään tekemistä, hänen tiensä vei kauvaksi täältä.
11.