Attila. Siitä ei tule mitään.
Maria. Emme pyydä teiltä lupaa.
Attila. Ruotsi on jo liian heikko meidän joukkojamme vastaan.
Maria. Ei niin kauvan kuin sydämmemme on taistelussa mukana.
Attila. Sydämmenne kääntyy meidän puoleemme. Niinkauvan kuin Suomi on Ruotsin rajavartijana uhrataan se, tallataan aseiden kalskeessa ja veressä.
Maria. Ehkä moni meistä kaatuu, mutta entä sitten; toisia kasvaa ja ne kaikki katsovat meihin ja kulkevat meidän jälkiämme. Jos nekin kaatuvat, niin kaatuvat he vapaina miehinä.
Attila. Minä palvelen Venäjää ja pysyn sille uskollisena, mutta silti en ole orja.
Puhe lakkasi kun äkkiä Martti astui sisään. Suorastaan meni hän Attilaa kohden, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: — Terve tultua. Tiedän että olet Sakari, ja minähän olen Martti.
Attila pudisti Martin kättä. — On täällä siis yksi, joka sanoo minua tervetulleeksi. Enempää en pyydäkään ennen lähtöäni.
Martti hymyili kummastellen. — Minne siis menet? Heitä nuo venäläiset korut. Rupee Wrangelin palvelukseen tahi Sprengtportin, niin seisomme saman lipun alla.