— Kuinka se oli mahdollista, tietää ainoastaan yksi maailmassa, ja hän tietää senkin, etten valehtele. Läheisyydessä olivat puutkin palaneet ja ruoho mustana, paitsi sillä paikalla missä laatikko seisoi.
Ihmettelyn huudot kuuluivat uudestaan. Luojan voimaa ei käsitä ihmisjärki. Semmoista ei oltu ennen kuultu.
— Oli miten oli, kirjat olivat vahingoittumattomat. Niin voi Herra pelastaa, kun hän tahtoo.
Kertomus oli lopussa, ja sitä seurasi yleinen hiljaisuus. Juhlallinen vakavuus kuvastui kaikissa, jotka olivat kuulleet vanhuksen ihmeellisen kertomuksen. Ei halunnut kukaan katkaista äänetöntä hiljaisuutta, kunnes vihdoin Husula kysyi mitä kirjoja laatikossa oli.
— En tiedä, ne olivat kaikki saksalaisia, paitsi tämä. Vähän se on sille, joka katsoo ulkomuotoon, mutta se, joka niinkuin minä siihen aikaan, näkee kaiken maallisen turvan hajoavan, se ymmärtää mitä se merkitsee, että on ankkuri, joka ei petä koskaan. Isendorff pyysi minua pitämään sen pelastuksemme muistona, ja pelastuksena oli se kirja minulle vastakin, sillä ellei Jumalan sana olisi virvoittanut sieluani, olisi koti-ikävä ja suru varmaankin vienyt minut epätoivoon. Vakavia aikoja on nytkin tulossa, ja se, joka on avun tarpeessa, kääntyköön Jumalan puoleen, ennenkuin kaikki on myöhäistä.
Taas seurasi vakava vaitiolo, mutta Husula otti kanteleensa ja rupesi laulamaan:
Voi, Herra Jumala armosi suo,
Vie meitä pois pahan vallasta,
Sinulle jokainen tuskansa tuo,
Sinun on valta ja kunnia.
2.
Omiin ajatuksiinsa vaipuneina ei ollut kukaan huomannut vanhaa miestä, joka hiipivin askelin oli tullut metsästä, aikoen laulun kestäessä kulkea heidän ohitsensa leiriin. Hänen pitkä, ruskea vieraskuosinen takkinsa, samoin kuin hänen pitkät hiuksensa ja partansakin ilmaisivat, että hän oli kaukaa kotoisin. Kainalossa kantoi hän liinaan käärittyä laatikkoa sekä olallaan pitkää pussia. Kun hänet huomattiin, vaikeni laulu, mutta ennenkuin oikein toinnuttiin, syöksyi metsästä kaksi äsken saapunutta hämäläistä ja kävi vieraaseen käsiksi. Tämä yritti vastarintaa, mutta näytti liian heikolta päästäksensä noista lujakouraisista sotamiehistä, ja nyt riensivät muutkin paikalle kuullaksensa mitä oli tekeillä.
— Auttakaa, auttakaa, huusi tuntematon murteellisella suomenkielellä ja kurotti rukoilevana kätensä ympäröiviä kohden. Hyvät miehet päästäkää minut, pyysi hän, nöyrästi kääntyen vastustajiensa puoleen. Olen köyhä mies, ei ole minulla mitään ryöstettävää.