Ympärillä seisovat olivat hämillään, ja vanha Hohti lausui epäilevästi: — Ellei mies ole taivaan varoituksia tuomassa, niin kyllä hän ajaa perkeleen asioita. Tavallinen ihminen hän ei ole.
— Koskapa kivekäs lienee ollut muiden kaltainen! nauroi vieras, singahuttaen uskomattomalla nopeudella pois takkinsa, partansa, hattunsa ja valetukkansa.
— Löfving! huudahtivat ympärillä seisojat ällistyen.
— Entä kuka sitten olisin! vastasi nauraen Löfving.
— Onko totta mitä sanoitte Myllymäen armeijasta ja venäläisistä?
— Olenko koskaan valehdellut raporteissani? Vai ettekö luule, että tunnen aseman maassa yhtä hyvin kuin katkismukseni? Kuulkaa sitten: 12,000 venäläistä oli jo kesäkuussa koolla Muolassa, ja viikko sitten vei heidät rajan yli kenraali Keith. Nyt on kuitenkin Lascy ylipäällikkönä, ja panen pääni pantiksi, että he huomenna ennen auringonlaskua ovat Lappeenrannassa.
— Vai niin luulette. Sitte pitäisi meidänkin lähteä matkaan. Jumala auttakoon onnetonta kaupunkia ja meitä kaikkia.
— Kyllä Jumala auttaa, mutta vikkeliä täytyy meidän olla. Tunnen Lascyn edellisestä sodasta, jolloin hän kulki Galitzinin joukossa. Hän on karski soturi, joka ei kursaile ystäviä eikä vihollisia. Mutta oikeutta harrastava hän on. Huvikseen hänen kanssaan tappelee.
Kuulijat nauroivat.
— Sepä se! älkää naurako. Lascy tulee tänne huonolla tuulella, sillä hänen tykkinsä jäivät jälkeen, kun tiet olivat niin huonot että hevoset uupuivat.