Sotamiehet pötkivät matkaan ja Löfving lähetti toiset kaksi kutsumaan tänne komppaniian muita miehiä.
Husula oli pysynyt syrjässä ja vaiti, mutta nyt meni hän Löfvingin luo, joka seisoi yksinään. Onnen ilmaus kirkasti nuorukaisen muutoin niin haaveksivat kasvot, ja kapteeni arvasi, että Juhanalla oli jotakin sydämmellään.
— No, poikani, ymmärräthän, että olen pyytänyt sinuakin, sanoi Löfving iloisesti, tarjoten hänelle kättä. Husula kumarsi kiitollisena, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla, ja hän kysyi melkein ujosti:
— Luuletteko että Maria Sprengtport päästetään puheille ja saa tulla mukaan.
Löfvingin silmät laajenivat. — Maria, kysyi hän ihmetellen. Mitä hänestä?
— Hän on täällä leirissä. Hän tuli isänsä kanssa tänne. Ettekö sitä tiedä?
— Majurin tulon tiedän kyllä; hänen sanottiin saapuneen vähää ennen minua. Mutta Maria, mitä hän täällä tekee?
Husula elpyi ja vastasi nuorekkaalla vireydellä:
— Maria on saanut voiton isästänsä, joka otti hänet mukaansa. Maria tahtoo itse rukoilla Wrangelilta lupaa saada lähteä armeijan kanssa.
Löfving polki jalkaa: — Tuo hullu tyttö! kuinka hän voi saada järkevien miesten päät pyörälle. Wrangel tietysti suostuu kun isä on suostunut.