Husula oli mielissään kun oli saanut kertoa niin tärkeän uutisen ja jatkoi innokkaasti: — Tapasin Marian juuri kun he olivat saapuneet leiriin. Hän luuli pääsevänsä Wrangelin luo viimeistään huomenna ja oli vakuutettu, että Wrangel sallii hänen jäädä meidän joukkoomme.
Löfving vimmastui, mutta kohta leppyen huokasi hän: — Voi sitä hiirtä, joka tanssii kissan häissä! Lienee kuitenkin Wrangelissa siksi miestä, että hän hallitsee eikä antaudu hallittavaksi.
Juhani oli toista mieltä. Hän oli seisonut Wrangelin teltan edustalla odottamassa kirjettä eversti Lagerhjelmiltä, ja kuuli silloin katkelmia kenraalin ja Sprengtportin keskustelusta. Tuntui siltä, kuin majuri olisi puhunut Marian puolesta, sillä Wrangel vastasi nauraen, ettei hän koskaan ole ollut sellaista sotaväkeä komentamassa, ja sillä hän kaiketi tarkoitti naissotureita. Ja sen jälkeen vastasi majuri aivan selvästi: — Ei hän ole muiden kaltainen. Hänet on kasvatettu sankarikertomusten ja suurten muistojen kesken, vaikka hän sitten, sydän hehkuvana, saikin toimia vaan köyhän kodin askareissa maalla. Mutta Marialla on niin voimakas mielikuvitus ja niin paljon elämän tarmoa, että sellainen tuntuu painostavalta ja näinä ratkaisevina aikoina vielä entistä enemmän. Vaaran lähestyessä on hänen toimintahalunsa saanut tuulta siipien alle, mutta mahtisanain pidättäminä kuohuvat sisälliset tunteet nyt niin ylivoimaisina, että hän minusta näyttää valmiilta mieluummin panemaan kaikki alttiiksi kuin tottelemaan järkeä.
Husula vaikeni ja katseli Löfvingiä tutkien. Eikö hänenkin täytynyt myöntää, että majuri oli oikeassa? Mutta Löfving pysyi sanattomana. Hän vaan näytti tyytymättömältä ja katseli maahan.
— Maria ei ole muiden luontoinen, lausui vihdoin nuorukainen. Hän piti velvollisuutenaan puhua Marian puolesta kun tämä ei voinut tehdä sitä itse.
Mutta kokenut soturi ei edes luonut silmiänsä Husulaan, mutisi vaan itsekseen: — Lumi karistaa kevään lehdet, tuli polttaa ne, ja kuolema on kaiken loppu.
Nuo synkät sanat eivät vaan koskeneet Husulaan. Innostuksen hurmaamana loi hän silmänsä haaveksivaisesti avaruuteen, nosti kätensä ja huudahti virkeästi: — Ah, kunpa vaan Wrangel suostuisi! Kun miehet heittäytyvät taisteluun seuraa voitto tai tappio, mutta kun sellainen kuin hän on mukana ollaan voittamattomia!
Löfving taputti nuorukaista olkapäälle. — Poika parka, älä päästä huuliltasi kaikkea mitä sydämmessäsi kannat. Maria on toisen morsian.
— Onko se totta? kysyi nuorukainen vaaleten.
Nuori kornetti seisoi hetken huumautuneena, sitten sieppasi hän hattunsa ja pyöritti sitä korkealla päänsä yli: — Marian kuva sydämmessä kaatuu ilolla nuorenakin.