Se kiire millä Martti nyt riensi isää kohden lisäsi hänen poskiensa hehkua ja masensi äänen, joka tuntui melkein ponnistetulta, kun hän kaukaa huudahti:
— Isä, minun täytyy pyytää apuanne. Ette saa kieltää.
— Mitäs tahdot?
— Meidän vapaajoukkomme on lisääntynyt 2,500 mieheksi, ja — — —
Löfving synkistyi. — Jätä se asia sikseen, Martti. Siitä ei tule mitään.
— Kaikki on valmiina, tokasi Martti kiihkeästi. Kun vaan levitimme maaseuduille tiedon, että te ottaisitte johtaaksenne meitä, oli helppo miehiä koota, ja kun he olivat päättäneet lähteä, lupasivat kotolaiset apua. Nyt he ovat aseilla, vaatteella ja ruoalla varustetut, kaikkeen valmiit.
— Lastenleikkiä ja juoruja, Martti!
— Onko se lastenleikkiä kun meillä on 500 hämäläistä, jotka vapaaehtoisesti rientävät taistelemaan. Sitäpaitsi kuuluu Karjalasta, että sieltä voidaan toivoa 800. Pohjanmaalta saadaan 500, ja Etelä-Suomesta ainakin 700. Siis yhteensä 2,500 miestä.
— Mitä useampi sitä parempi, vastasi Löfving vakavasti. Pyydä poikia ilmoittaumaan everstiluutnantti Brandenburgille; kyllä heidät luetteloihin otetaan.
— Sitä ne eivät tahdo. Olemme valinneet teidät päälliköksemme.