Tuolla etäällä naisten ryhmän läheisyydessä seisoi vieras, nuori soturi. Kuka hän on? Husula katseli katselemistaan, eikä voinut silmiänsä uskoa, mutta hän, Maria, se sittenkin oli.
Kelmeänä, mutta päättäväisesti astui hän Marian luo, ojensi hänelle kätensä ja lausui värähtävällä äänellä:
— Hyvästi! Pysy hänelle uskollisena.
— Kelle?
— Hänelle, jota rakastat, ja joka rakastaa sinua. Tiedän kuka hän on.
— Ja minä, hymyili Maria, tiedän että olet hänen ystävänsä.
Nuorukainen tunsi rintaansa ahdistavan tukehtumiseen saakka, mutta ei yksikään piirre hänessä muuttunut, kun hän rakastavaisesti ja kyynelsilmin vastasi:
— Minäkin olen ystäväsi ja toivon sen päivän valkeavan, kun voin sitä todistaa.
— Suo sitten että ratsastan rinnallasi. En voi nyt seurata isääni.
— Ei, ei, pyysi Juhana vienosti, jää tänne. Jää Martin tähden!