— Oliko se niin vaarallista? kysyi Juhani viattomasti. Mitä Maria siihen voi että hän tuli?
— Eikä hän kaiketi siihenkään voi mitään, ettei hän nyt voi unhottaa häntä?
Husulan katse laajeni, ja tuimia sanoja pyrki hänen huulilleen, mutta hän hillitsi itsensä ja kysyi ystävällisesti:
— Miksi olet aina niin kummallinen? Nyt ajattelet pahaa Mariasta ja niin olet jo aikoja sitten tehnyt.
— En vielä, mutta joskus välähtää minussa, että ehkä ja — silloin — —
Vireä puna nousi Juhanin poskille, silmä salamoi ja hän vetäsi miekkansa, kohotti sen ja huusi rajusti:
— Jos tuota puhut todenperäisesti, niin maksaa se henkesi! Mutta Martti pysyi tyynenä. — Ei Juhani, me kaksi emme saa riidellä. Luuletko, etten tiedä sinun rakastavan häntä yhtä lämpimästi kuin minäkin.
— Ja sittenkään et häikäile puhua hänestä tuolla tapaa ja uskoa — —
— En sano uskovani enkä tietäväni, mutta jos niin olisi, niin saisi hän seurata minua veriseen meluun, ja siellä heittäisin hänet hänelle, ja jäisin paikalle, kunnes he olisivat tallanneet hänet lokaan tahi vieneet tuon kauniin orjattaren mukanaan.
Hämmästyksestä mykkänä oli Juhani kuunnellut noita rajuja sanoja, mutta huudahti vihdoin: — Jumala olkoon sinulle armollinen. Mitä Maria sanoisi, jos hän olisi tämän kuullut?