— Tietääkö teistä kukaan että ihminen saatetaan myydä orjaksi, mutta että hän silti voi olla vapaa? Tiedättekö minkä arvoinen semmoinen vapaus on?
Nytkään ei kukaan vastannut, mutta ihmetellen olivat kaikkien katseet kiintyneet häneen, joka puhui niin kummallisesti. Attilaan heidän tarkastuksensa kuitenkaan ei pystynyt, ja hän toisti taas kysymyksen: — Mikä on sielujenne työ? Tahi oletteko oppineet, että elämämme täällä maan päällä on työpäivä, josta meidän tulee suorittaa tili? Tahdotteko seurata Herraanne ja Mestarianne matkalla ijankaikkiseen elämään, tai oletteko myyneet itsenne sille, joka asuu kultaisessa vasikassa ja lupaa kaikki, jos palvelette hänen maallista loistoansa?
— Hänen kanssaan meillä ei ole mitään tekemistä, vastasi Löfving vakaasti.
Attila jatkoi: — Miksi olette tulleet rajan yli? Nähdäksennekö kuinka elämme täällä, vai kertoaksenne kuinka eletään siellä? Ikäänkuin emme tietäisi kaikki, että Suomi makaa paareilla. Onnettomuus asuu sen kukkuloilla, kyynelten virta juoksee jokaisessa laaksossa, ja suru kalvaa kansan rintaa, sillä Suomen jäntereet ovat katkaistut ja sen sydän vuotaa verta. Tiedättekö sen?
Kyllähän sen kaikki tiesivät.
— Nyt, alkoi Attila taas, maa tarvitsee rakkautta enemmän kuin koskaan, ja tämän rakkauden täytyy vireimpänä elää nuorissa, sillä niiden asiaksi jää tarttua työhön, kun me vanhat olemme menneet. Jotakin täytyy tehdä kansan pelastamiseksi, sillä Suomi on kansa, mutta kellä on rohkeutta toimia ja kuka voi uhrautua? Minä tunsin yhden, joka osasi kumpaakin, mutta hänet ruhjottiin. Häntä ei ole enään.
Nuorten katseet tapasivat toisiansa. Ymmärsivätkö he ketä hän tarkoitti?
— Neiti Sprengtportko? kysyi Juhana, jonka tarkkaavaisuus yhä jännittyi. Hän ei tahtonut luopua toivosta saada tältä kummalliselta mieheltä tietoja isästänsä, ja miksipä ei myös tuosta tarumaisesta tytöstä, jonka kohtaloa vanhemmat aina kokivat salata.
— Hänen veljensä seisoo tässä, lisäsi hän katsellen kumppaniin ikäänkuin vahvistaaksensa, että hän tunsi Marian kohtalon.
Yrjö Maunu ei ollut voinut taipua lausumaan sisarensa nimeä, mutta nyt kun toinen oli sen tehnyt, poistuivat hänen arastelemisensa, kun kerran oli tullut puheeksi Attilan rakkaus Mariaan ja Attila itsekin oli siihen viitannut.