Päivä senjälkeen kun parooni Buddenbrock oli sanonut jäähyväiset Maria Sprengtportille ajoi kaksi rekeä Vilajoen kylään. Niiden jälessä ratsasti neljä kasakkaa, ja kaikki pysähtyivät ensimmäisen mökin edustalle. Tiheä lumisade oli ryöpyttänyt tiet umpeen ja hidastuttanut heidän kulkuansa, niin että he, vastoin matkasuunnitelmaansa, olivat pakotetut etsimään yösijaa. Attila joka istui pienessä, avonaisessa reessä, hypähti ylös, koputti ovelle, mutta vastausta ei tullut. Ei näkynyt valoakaan, kaikki oli hiljaista ja pimeätä, koko kylä näkyi olevan unessa. Uudet koputukset ja vakuutukset, että oltiin ystäviä, jotka pyysivät yömajaa aamuun saakka, eivät tuottaneet mitään seurauksia. Ei ollut kukaan kuulevinaan.
Sillä aikaa oli Mariakin noussut reestä ja katseli ihmetellen ja iloisena ympärilleen. Hänen oli ollut hyvä olla mustassa samettiturkissaan ja pehmeässä nahkareunuksisessa päähineessään. Taivas kaareili tähdikkäänä hänen yllään, ja metsän takana kuumotti nouseva täysikuu. Öinen valo näytti leviävän kimmeltävänä seudun yli ja sulatti yhteen mökkien katoilta riippuvat kinokset ympäröivän erämaan kanssa. Koko kylä oli sillä hetkellä kuin ryhmä lumenpeittämiä kumpuja.
Attila luuli kuulevansa ääntä mökistä ja päätti odottaa, jott'ei säikähyttäisi asujamia. Samassa astui kaksi kasakkaa hevosenselästä, lähestyivät häntä, viittasivat erämaahan päin ja kuiskasivat muutamia sanoja, jotka tuskin olivat sanotut, kun jo kiiti mies suksillaan paikalle, sieppasi Marian kainaloonsa ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kimakka hätähuuto ilmaisi mihin suuntaan hänet oli viety, mutta pimeys ja korkeat kinokset estivät pikaista takaa-ajoa. Sekä hevoset että miehet vajosivat syvään lumeen.
— Minä se olen, Maria, kuiskasi pois kiitävä mies. Olen Martti. Etkö tunne minua? Älä pelkää, jatkoi hän lempeästi. Kreivi Lewenhaupt on Säkkijärvellä Ruotsin armeijan kanssa. Hän aikoo valloittaa Pietarin voittaaksensa takaisin venäläisen Suomen. Meitä on täällä viisikymmentä miestä tiedustelemassa ja ryöstääksemme venäläisten muona-aitat.
He olivat päässeet metsään, ja samassa valaisi heitä kirkas kuuvalo. Martti asetti Marian lumenpeittämän puun juurelle, mutta yksi ainoa silmäys riitti ilmoittamaan hänelle, että se Maria, jonka hän oli jättänyt Lappeenrantaan oli toinen kuin se, joka seisoi tässä.
— Anteeksi! pyysi hän sydämmellisesti tarjoten kättä. Tahdon muuttaa taas kaikki hyväksi.
— Minulle et ole missään velassa. Paluutan sinulle lupauksesi.
— En ollut toisia huonompi, sanoi Martti liikutettuna. Kuningas ja maa on suonut meille anteeksi, etkö silloin sinäkin?
Maria. Jos Ruotsin valtakunta on sovitettu, niin vähänpä siitä mitä minä ajattelen.
Martti. Teeskentelet! Et ajattele mitä sanot.