— Älkää hätäilkö! pyysi Segebaden rauhoittaen. Kyllä tiedätte että Iivana tuli keisariksi ja että hänen äitinsä Anna johtaa hallitusta hänen puolestaan. Tiedätte myöskin, että asiasta syntyi rettelöltä, mutta minä yksin tiedän, että tyytymättömyys vallitsee kaikkialla. Kaikki järkevät ihmiset Pietarissa ovat sitä mieltä, etteivät he tahdo olla saksalaisen Anton Ulrik Braunschweigiläisen puolison eikä hänen pienen poikansa hallittavina, semminkin kun tämä on vaan tsaari Pietarin veljentyttären tyttärenpoika.
Segebaden vaikeni ja katseli kysyväisenä ympärillensä. Kaikki myönsivät, että tyytymättömyys oli käsitettävissä, mutta koska tsaari Pietarin poika ja pojanpoika olivat haudassa eikä likempää perillistä ollut, niin tottakai täytyi käydä niinkuin käynyt on.
— Eipä! huudahti Segebaden virkeästi. Juuri sentähden, ettei saa mennä sillä tavoin, on Lewenhaupt nyt matkalla Pietariin.
— Sen tähden?! Minkätähden?! Kuinka?! — kuului kaikilta tahoilta.
Segebaden kasvoi yhä mahtavammaksi jatkaessaan: — Tsaari Pietarin puoliso peri miehensä kruunun, ja saattaahan hänen tyttärensä Elisabet samoin periä sen äitinsä jälkeen.
— Tottakai! Tietysti!
— No niin, siten ajattelevatkin järkevät Pietarissa, mutta valta ei ole niiden käsissä. Sentähden tahtoo Lewenhaupt ajaa heidän asiatansa ja auttaa suuriruhtinatarta hänen isänsä valtaistuimelle.
— Vai niin! Vai sen tähden. — Nythän oli saatu langan päästä kiini, eikä yrityksestä ollut sanottavana muuta kuin hyvää, sillä sehän voisi tuottaa onnea sille, joka siihen oli ryhtynyt.
Hubert oli ainoa joka ei riemuinnut. — Eiköhän olisi ollut parempi, arveli hän, että pietarilaiset olisivat saaneet itse suorittaa asiansa, kuin että armeija pantiin alttiiksi talviretken aavistamattomille seurauksille.
Mutta Segebadenista oli juuri tuo aavistamaton loistokohtana ylipäällikön suunnitelmassa.