— Minä teitä ymmärrän, puuttui Sprengtport puheeseen, mutta te olette haaveilija ettekä ymmärrä meitä. Olette nyt vankimme ja lain mukaan kuoleman mies. Mutta minun kauttani ette kaadu. Mitäs kapteeni Löfving sanoo?
Löfving katsoi syrjään vastatessaan: — Olen jo kerran ottanut hänen henkensä katkerammin kuin tappamalla. Kaatakoon hänet ken tahtoo. Minä en voi.
Sprengtport lähestyi Attilaa. — Näette nyt mikä teitä odottaa Suomessa.
Olkoon se teille kylliksi.
Attila. Katkeran opetuksen annatte minulle muistoksi.
Sprengtport. Mutta se on terveellinen. Tahdotteko luvata minulle mitä pyydän?
Attila. Mitä on minulla annettavaa, jota te ette voi ottaa? Olen vanki vallassanne, ja te olette Marian isä.
Sprengtport. No siis, poikani, lupaa minulle, ettet enään koskaan Ruotsin rajojen sisällä nosta kysymystä manifestista. Sillä ei Suomi mitään voita, mutta kaikki saattaa joutua alttiiksi, jos kansa heittää kaiken mitä meillä on, tavoittaaksensa sitä, mitä se ei voi koskaan saavuttaa.
Attila. Voi maata, voi kansaa!
Sprengtport. Lupaatte siis luopua yrityksestänne?
Attila. Ei ole tarvis luopua siitä, joka itsestään raukee. Kenen luo nyt enään menisin, kun ne miehet, joihin luotin, kieltäytyvät ajattelemasta asiata?