Sprengtport kääntyi Löfvingin puoleen.
— Koska olemme saaneet hänen lupauksensa, niin annamme mekin omamme ja lupaamme saattaa tämän aseettoman miehen ehjänä vahtien ohi.
Löfving pysyi vielä synkkänä, mutta vastasi ratkaisevasti: — Minun käteni sai hänet isättömäksi, tahdon nyt tehdä hänen hyväksensä mitä voin ja pelastaa hänet vaarasta tahi kaatua Anteron pojan kanssa.
Mutta Attila korotti torjuen kätensä ja vastasi kylmästi: — Tunnustan hyväntahtoisuutenne, mutta en tarvitse sitä. Jos teidän kenttävahtinne ampuvat aseetonta miestä, niin tehkööt sen. Sanon heille silloin kuolinhetkelläni, kuka olen. Mutta jos tahtovat sotaoikeuden edessä tietää asiani, niin saavat tuta, että sittenkin on ollut yksi mies, joka tavoitteli kotimaansa vapautta.
Vireä tuli syttyi Sprengtportin silmiin, ja hän ojensi äkkiä kätensä: —
Me kaksi olisimme voineet hyvin ymmärtää toisiamme.
Attila seisoi hetkisen epäröivänä. Nyt hän ei halunnut enään tarttua tuohon äsken hänelle niin rakkaaseen käteen. Sprengtport huomasi sen ja sanoi: — Älkäämme niin erotko toisistamme. Se, mikä on oikeata teille, se on väärää minulle, mutta keskinäinen kunnioitus vahvistuu usein paremmin kun pidämme kiinni mielipiteistämme, kuin jos käännymme toiseen, joka on ristiriidassa parhaan ymmärryksemme kanssa. Uskotteko minua?
Majurin äänessä oli jotakin vienoa, joka vaikutti sovittavasti, ja kaikesta huolimatta tunsi Attila seisovansa Marian isän edessä.
— Ette siis kiellä minulta kunnioitustanne? kysyi hän kalpeana.
— Olisin kernaasti sanonut teitä pojakseni!
Sprengtport aukasi sylinsä, ja nyyhkien heittäytyi Attila hänen syleilyynsä.