— Kenestäpä muista, myönsi Reif. Ranskalaiset kujeilijat ovat saaneet meikäläiset mielipuoliksi.
— Valehtelet, tiuskasi Segebaden, iskien nyrkkinsä pöytään. Jos kaikki olisivat Lewenhauptin lailla äänestäneet Birkenfeldin herttuaa, olisivat asiat selvillä, ja silloin voisi valtakunta yksimielisesti hieroa rauhaa.
— Mainio rauha! ivasi Reif. Jänisten ja kavaltajien ostama ranskalaisella kullalla.
Segebaden astui uhkaavana hänen eteensä.
— Toista se! Jos uskallat.
— Uskallan! Kaikki, jotka eivät ole hulluja, tahtovat rauhaa, ja sen voisimme saada, jos tekisimme Peter Ulrikin kuninkaaksemme. Hän on keisarinnan sisarenpoika, ja hänestä olisi valtakunnalle suurta hyötyä, mutta Lewenhaupt tahtoo tasavaltaa, päästäksensä itse hallitsemaan, ja sentähden hän jättää maan ja valtakunnan hunningolle.
Raivokkaana kohotti Segebaden käsivartensa hyökätäksensä nyrkillä vastustajaansa; Reif niinikään tarttui pikaisesti miekkaan, mutta ennenkun hän sai sen tupesta, olivat hänen ystävänsä rientäneet estämään häntä. Segebaden tahtoi tunkea vastustajansa syrjään, mutta Reifin ystävät eivät väistyneet, ja kun samassa Segebadenin hengenheimolaiset asettuivat hänen ympärilleen, ei ollut muuta neuvoa kuin jatkaa suunpieksämistä.
— Ruotsi, huusi Segebaden, saa kiittää Jumalaa, kun sillä on Lewenhauptin kaltainen mies, joka vielä valvoo, että sen kuninkaan valitsevat valtiosäädyt eikä muutamat jänissydämmiset sotapäälliköt.
Reif, Hubert ja muut samanmieliset tahtoivat käydä Segebadeniin käsiksi, mutta Lewenhauptin puoluelaiset tunkivat heidät pois. Siinä huusi Reif häntä ympäröivästä ryhmästä: — Odotapa, Segebaden, sen saat vielä maksaa. Björnberg, Stjerneld ja monet muut ovat vannoneet, etteivät taistele Venäjää vastaan jos Peter Ulrik tulee kuninkaaksemme, ja siksi hän tulee. Tehköön Lewenhaupt mitä voi.
Ne sanat saivat aikaan uuden, vielä hurjemman mylläkän, ja pian syöksyivät nuoret, hurjistuneet soturit taivasalle. Sieltä kuului muiden kovaäänistä puhetta. Joukko vanhempia upseeria joi vallan lähellä heitä keisarinna Elisabetin sisarenpojan, Peter Ulrikin maljaa ja kohottivat sitten lasinsa juodaksensa Venäjän menestykseksi. Silloin lähestyi Lewenhaupt kulkien käsikynkässä Buddenbrockin kanssa, tosin jotensakin kaukana, mutta kuitenkin siksi lähellä, että jo saivat sanoista selkoa ja ymmärsivät mistä oli puhe. Ei ollut ensi kerta kun alapäällikkökunta täten uhmasi hänen tahtoansa, mutta kun hän ei kyennyt ryhtymään mihinkään näitä uppiniskaisia vastaan, poikkesi hän syrjään ja katosi ystävänsä kanssa, ikäänkuin eivät olisi mitään kuulleet.