— Toivokaamme että niin käy, vastasi Buddenbrock, hyvillänsä kun sai aihetta päästä polttavasta pääkysymyksestä. Toivokaamme että herttuasta kehittyy sinun onnesi ja Ruotsin. Muistathan millaista loistoa kaikki ennustivat sinulle, kun Tukholmassa astuit laivaan purjehtiaksesi Suomeen?
Lewenhaupt seestyi ja katsoi luottomielisesti asekumppaniansa. — Kun nousen loistoon, niin sinäkin Buddenbrock nouset kunniaan. Tahdon palkita ystäviäni kuninkaallisesti, mutta vihollisiani tallaan, kunnes he kiemuroivat kuin madot ja menehtyvät.
Buddenbrock nyökäytti kiitollisesti päätään, ja Lewenhaupt jatkoi: — Tiedän semmoisen päivän tulevan, sillä eräs tietäjätär on minulle ennustanut enemmän kunniaa kuin mitä voin kestää.
— Koska? Missä?
— Ranskassa, Hän sanoi että voin odottaa hallitsijanvaltikkaa, ellen kompastu 2:teen ja 3:een. Varon näitä numeroita, sillä ne näkyivät paarini alla.
— No niin, ruumispaaria he voivat ennustaa meille kaikille, mutta valtikkaa! Oletko koskaan ajatellut itseäsi hallitsijan valtikka kädessä?
Lewenhaupt punastui äkisti, ja hänen silmänsä leimahtivat: — Miksi ei?! Mutta valtikkaan kuuluu kruunukin. Hän viittasi itään: — Ehkäpä se riippuu tuolla.
* * * * *
Tieto armeijalle annetusta peräytymiskäskystä levisi kuin kulovalkea kaupunkiin, ja samaan aikaan kiiti kuriiri pääkortteeriin ilmoittamaan, että aselepo oli päättynyt. Odottamaton uutinen sotaväen lähdöstä nosti Haminassa hämmästystä ja kauhua. Ennen niin taistelukiihkoiset Hatut olivat nyt siksi sävyisiä, että pahoittelivat kun ei oltu rauhallisilla keinoilla sovitettu selkkauksia. Pääkortteerin ei tarvinnut heti tehdä lähtöä, oli siis riittävästi aikaa päästää tunteet purkautumaan, ja sitä kyllä käytettiinkin joka taholla. Eräästä teltasta Myllykylän kanervakankaalla kuului jo meluavia ääniä.
— Koko tämä kurjuus tulee yksinomaan Lewenhauptista ja hänen ranskalaisista ystävistään! huusi kornetti Hubert, joka samanikäisten kumppanien parissa tahtoi purkaa sydäntänsä.