Segebaden vaikeni, ja vasta silloin hän huomasi minkä vaikutuksen hänen sanansa olivat tehneet. Lewenhaupt oli kavahtanut pystyyn, hänen värinsä oli muuttunut tuhkaharmaaksi, ja hän seisoi tuossa liikahtamatta tuijottaen uskolliseen sanansaattajaansa. Näytti siltä kuin olisi hänen sydämmensä lakannut tykyttämästä. Painostava vaitiolo alkoi, jolloin Lewenhaupt tajuttomasti kairasi katseensa Segebadeniin.
— Suomen jättäminen viholliselle?! huudahti hän vihdoin. Nuo ilkiöt!
— Niin, armas setä. Väestö uskoo, että te ja muut päälliköt aijotte myydä Suomen. Moni arvelee, että se jo on tapahtunut ja että vastustaminen on turhaa.
Lewenhaupt seisoi ääneti huulet yhteen puserrettuina, ja Segebaden
jatkoi: — Jos kuulisitte mitä ilkeitä renkutuksia teistä lauletaan.
Sanotaan, että kävitte Säkkijärvellä ainoastaan juodaksenne veljenmaljaa
Lascyn kanssa ja saadaksenne hänen kultansa.
— Kahleisiin nuo konnat! kirkasi Lewenhaupt ja polki lattiaa niin että huone tärisi. Jok'ikinen, joka niin puhuu, on vangittava.
— Ei ole meillä tilaa niille kaikille. Ette tiedä.
Kreivi oli hetkisen vaiti, sitten naurahti hän äkkiä teeskennellen iloisuutta, ikäänkuin olisi hän kuullut hyvän pilan: — Ho, ho, ho! Luulevat voivansa pelottaa minua! Kirkukoot, poikani! Äänekäs parkuminen rauhoittaa mielet, ja kun sitten esiinnyn niin he tottelevat.
Segebaden tunsi suojelijansa ja tiesi, ettei ollut helppoa saada häntä uuteen ajatussuuntaan, mutta hän tahtoi kuitenkin vielä yrittää ja jatkoi siis:
— Moni uskoo, että olette syytön ja että voidaan suoriutua, jos rohkeasti puolustatte Mäntylahtea. Kansa saisi siitä suurta lohdutusta, jos ottaisitte tämän huomioon. Asettukaamme vastarintaan!
Lewenhaupt hengitti helpommin. Hän näkyi päässeen oikealle uralle: — Vai niin! Minuun ei luoteta turhaan. Olen aina ollut sotamiehen ystävä ja otan asiata harkitakseni. Ehkä ei olisi hullumpaa. Voi, kunpa vaan tietäisi mitä tulevaisuus kantaa helmassaan.