Juhannuspäivä sarasti auringonpaisteisena ja iloisena. Luonto oli täydessä kauneudessaan kukkineen ja viheriöitsevine metsineen. Ilmassa oli ylt'yleensä kukkaistuoksua ja lintujen viserrystä, joka ylisti suven ihanuutta.
Jo aamupuoleen nähtiin Lewenhauptin seurueensa kanssa valmistavan lähtöä Mäntylahdelle. Uusia tuumia ja toiveita oli taas syntynyt hänen päässään. Sotamiesten taisteluinto ja toimintahalu teki olon pääkortteerissa kreiville raskaaksi, ja hän päätti sentähden äkkiä tarkastaa sotajoukkojansa. Hänen ensimmäinen aikomuksensa oli ratsastaa Summan leiriin, mutta sitten päätettiin kuitenkin lähteä Mäntylahteen. Tämän paikan oli luonto valmistanut vahvaksi tueksi, ja otaksuttiin että sitä voitiin puolustaa monenkertaista vihollista vastaan. Itse paikka oli alhainen kenttä, jota etelässä ja pohjoisessa rajoittivat kummut ja idässä vuolas, liejurantainen joki. Joen yli johti silta, suojeltu paaluaidalla, jota tarpeen tullessa voitiin avata niille, joilla oli oikeus kulkea sen kautta. Joesta itään oli vahva metsämurros, ja tässä estekohdassa, jonka yli jo muutenkin oli varsin vaikea päästä, vihollinen suorastaan jäi kunnailla olevan tykistön syötiksi. Pohjoiset kunnaat olivat vihollisen puolella äkkijyrkät, mutta alenivat vähitellen kankaaksi Haminaan päin, joten tykkien kuljetus korkeammalla oleviin linnoituksiin tuntuvasti helpottui. Tämä luonnon valmistama asema hallitsi koko seutua kauas ympäristöön ja suojeli puolustajia kunnes päästiin käsikahakkaan. Solasta etelään oli Suomenlahti, ja pohjoisessa suojeli luonto varustustansa soilla ja nevoilla, joihin nyt oli tokeilla nostettu vettä ja siten saatu ne sekä ihmisille että eläimille ylipääsemättömiksi. Tämä puolustuspaikka oli uskottu eversti Fröbergille 2,500 miehen kanssa, ja tänne suuntasi nyt Lewenhaupt matkansa.
Varsinaisena aiheena kreivin matkasuunnitelman muuttamiseen oli kirje everstiluutnantiksi korotetulta Sprengtportilta, päivätty 21 kesäkuuta, jossa tämä ilmoittaa että ne tokeet, jotka nostivat vedet nevoihin ja olivat tehneet ne pääsemättömiksi, oli edellisenä yönä puhaistu, joten tulvavesi nyt virtasi mereen. Kuka tämän ilkityön oli tehnyt, siitä ei ollut aavistusta, mutta koska vaara oli ylimmillään, pyysi Sprengtport pikaista käskyä ryhtyäkseen korjaustöihin. Semmoista ei kuitenkaan kuulunut, mutta pari päivää sen jälkeen päätti Lewenhaupt kerrankin itse huvin vuoksi tarkastaa tuota tärkeätä solaa, jonka puolustusrakenteita hän ei ollut koskaan nähnyt.
Komeannäköinen tuo pitkä solakka mies oli hevosensa selässä, niin monen loistavan herran seuraamana. Buddenbrock ratsasti hänen rinnallaan, ja pölyn vuoksi kulkivat nämä kaksi toisten edellä, mutta kun jouduttiin matkan loppuun käskettiin seurueen rientää edelle.
Ratsastettuansa vähän aikaa hiljaista hölkkäjuoksua pysähtyivät Lewenhaupt, ja samoin Buddenbrock tarkastamaan seutua. Matkaa Haminasta solaan oli vaan 5 virstaa. Tie kulki pitkin kaitaa maakaistaletta, jonka etelärantaa Suomenlahden aallot huuhtoivat, mutta pohjoispuolella oli sisäjärvi ja aavat hyllyvät nevat.
Lewenhaupt viittasi mereen päin, jossa kalereja makasi ankkurissa, ja sanoi: — Noissako nyt on väestö sukupuuttoon kuolemaisillaan, kuten eilinen raportti tiesi?
Nyt katseli Buddenbrock merelle päin, kierteli viiksiänsä ja vastasi surullisella äänellä: — Arvattavasti noissa. Olihan niillä eilen kymmenen ruumista. Rauha on nähtävästi ainoa pelastuksemme.
— Siihen sinä aina palaat, vastasi Lewenhaupt kärttyisesti, hillitsi tulisen ratsunsa ja näytti tyytymättömältä.
— Olenko minä ainoa? Tiedät itse, että jokainen ajatteleva ihminen toivoo tästä onnettomasta sodasta pikaista loppua. Useimmat upseerisi vaikkapa väkisin estävät taistelua Venäjää vastaan.
— Mutta sittenkin, tiuskasi Lewenhaupt pikastuen, olit sinä äänestyksessä Bousquet'n puolella, kun tämä vaati meitä puolustamaan Haminaa.