Tuo uni oli sitä kummallisempi kun en minä koskaan ollut käynyt Wexiössä elikkä kun ei minulla siellä ollut ketään, jonka kanssa minulla olisi ollut mitään tekemistä.
Monta wuotta oli kulunut tuosta yöstä. Minä olin siirtynyt pois etelä-Ruotsista ja olin nyt leskenä asettunut Tukholmaan, kun minun 1863 sieltä piti matkustaman Wexiöön käydäkseni terwehtimässä siellä asuwaa naitua tytärtäni.
No, tunteeko äiti jälleen unensa näyttämöä? kysyi eräänä päiwänä tyttäreni.
En, lapsenti; mutta Wexiöhän on äsken uudestaan rakennettu, niin että se warmaankin on kokonaan muuttunut sitten tuon yön jälkeen kuin olin unissani täällä. Eikö löydy enään jälellä mitään osaa kaupungista ennen paloa
Kyllä idän puolella — wastasi tyttäreni.
Eräänä päitoänä menin asialle tuohon kaupungin osaan. Tultuani eräälle waatimattomalle puurakennukselle, joka nyt on purjettu ja jonka sijalla on nykyaikainen kaksinkertainen rakennus, pysähdyin hämmästyneenä.
Tässä seisoin unessa — huudahtin minä; — sellaisena kuin kaupunki näyttäytyy tältä paikalta, näin minä sen samana yönä kuin Wexiö paloi.
Luutnantti T—kin kuolema.
Nuorena uneksin minä usein asioita, jotka ihmeellisellä tawalla toteutuiwat. Usein oli näitten unien sisältönä henkilöt, joita en paljon ajatellut ja joista en juuri wälittänyt. Näin oli erään unen laita, jonka näin yöllä huhtikuun 30 ja toukokuun 1 päiwän wälillä 182?.
Minä olin seisowinani ikkunani edessä ja näkewinäni kuinka wastapäätä olewassa talossa ripustettiin lakanoita ikkunain eteen sekä että minä kysymykseeni: "kuka on kuollut siellä?" sain wastaukseksi: "luutnantti T—k, joka on ollut ulkona purjehtimassa 7 muun herran kanssa; niistä kahdeksasta on 7 hukkunut."