Minä heräsin, mutta nukuin pian jälleen, jolloin uneksin, että minä kadulla kohtasin ihmisiä, jotka kantoiwat ruumispaaria, joilla makasi kaksi nuorta miestä tuttawistani, sekä että minä, päästäkseni siwuuttamasta paaria, riensin erääseen kauppapuotiin, missä oli kaksi nuorta naista saaleja ostamassa, jotka kertoiwat kutka nuo kuolleet oliwat ja että he oliwat hukkuneet samalla kertaa kuin T—k. Minä heräsin kauhistuneena, makasin kauwan ja ajattelin tuota kamalaa unta, mutta nukuin wihdoin, jolloin olin olewinani oudolla paikalla, jossa minä puhuin erään nuoren surupukuisen naisen kanssa jostakin työstä, jota hänen piti suorittaa. Surupukuinen nainen pyysi minun anteeksi antamaan, että hän kuljetti minut keittiön kautta, "sillä minusta on niin raskasta kulkea jonkun wieraan kanssa huoneen läpitse, jossa mieheni on äskettäin ollut ruumiina."
Toukokuun 1 päiwänä jälkeen puolen päiwän olin minä ulkona ajelemassa muutamien sukulaisteni kanssa, jolloin luutnantti T—k kulki ohitse ja terwehti meitä, ja minä lausuin silloin heille: "Jumalan kiitos että luutnantti T—k huwitteleikse tänään maalla eikä weneessä, minä uneksin hänen hukkuneen."
Seuraawana aamuna wetäessäni ikkunan kaihtimet ylös, näen minä kuinka lakanoita ripustetaan naapurin ikkunan eteen. Oitis lähetin sinne tiedustelijan, ja sain pian wakuutuksen uneni ensimäisen osan todellisuudesta. Luutnantti T—k oli ehtoolla purjehtinut kotiin eräästä ulkorawintolasta, jonka läheisyydessä me kohtasimme hänet eilen. Seurassa oli 8 henkeä ja niistä oli T—k ja 6 muuta herraa hukkuneet.
Jälkeen puolenpäiwän menen minä ulos ja kohtaan silloin niinkuin unessa näin kahdet ruumispaaret. Niitä wälttääkseni menen erääseen myymälään, näen siellä nuo unessa näkemäni kaksi naista ostamassa saaleja ja tulen wakuutetuksi kutka nuo kuolleet oliwat, sekä että he oliwat olleet luutnantti T—kin seurassa.
Wähän ajan kuluttua sen jälkeen tarwitsin apua työhön. Minulle neuwottiin luutnantti T—kin leski. Minä menin hänen luokseen. Kuinka hämmästyinkään tuntiessani huoneen sellaisena kuin se esiintyi wiimeisessä uneni osassa. Nuori, surupukuinen nainen, jota tulee sisään, on sama, sanat, jotka hän sanoo käskiessään minun käymään keittiön läpitse, owat samat. Kaiken tämän olin nähnyt ja kuullut unessani.
Wanha täti.
(Tämä näky ei ole waltioneuvoksettaren vaan hänen tyttärensä)
Eräänä ehtoona, kun minä ja wanhempi siskoni, joka asui samassa huoneessa minun kanssani, olimme menneet lewolle ja sisareni luki ääneen minulle, näjin minä sängyn perällä kalpean pään, jota kirkas walo ympäröitsi. Wapautuakseni tästä, kuten luulin, sairaasta mielkuwituksesta, suljin minä silmäni, mutta huomasin itseni silloin ihmeellisellä tawalla, niinkuin unessa, siirretyksi wanhan tätini asuntoon Tukholmassa. Minä olin kulkewinani pimeän wierashuoneen läpitse sänkykamariin, jota yölamppu heikosti walaisi ja jonka walo lankesi päänalustalle, jolla tuo ennen näkemäni kalpea pää lepäsi, jonka minä nyt jälleen tunnen. Se on wanha tätini, neiti G—stjerna. Hänen palwelustyttönsä seisoi sängyn wieressä sanoen minulle: "neiti kuoli äsken." (Neiti G—Stjerna kuoli joulukuun 19 p:nä 1851 seitsemänkymmenen seitsemän wuoden wanhana.)
Awatessani jälleen silmäni oli näky kadonnut. Minä tiedän, etten ollut nukkunut, sillä koko tämän ajan olin kuullut sisareni lukewan.
Muutamia päiwiä sen jälkeen olin kutsuttu erääseen seuraan. Sisään astuessani kysyttiin minulta: "Onka neidin wanha täti kuollut?" Posti oli tuonut tiedon, että hän oli mainittuna ehtoona kuollut.