Tuollaista minä tavoittelin ja toimittelin ystävieni kanssa, jotka minun kauttani ja minun kanssani olivat harhaan joutuneet. Pilkatkoot vaan minua nuo röyhkeät, joita et ole vielä, minun Jumalani, saanut masennetuksi ja särjetyksi heidän terveydekseen. Minä kuitenkin Sinun kasvojesi edessä ja Sinulle ylistykseksi tunnustan häpeälliset tekoni. Suo minun, minä rukoilen, oi suo minun nyt muistissani läpikäydä entisiä synnin harharetkiäni, ja kantaa Sinulle riemu-uhria. Sillä enhän ole Sinutta sen parempi kuin kadotukseen viettelijä! Ja eihän ole hyvin laitani muulloin kuin Sinun maitoasi imiessäni tai nauttiessani Sinua, joka olet turmeltumaton ravinto! Ja kenessä ihmisessä on itsessään vähääkään ihmisyyttä?! Pilkatkoot vaan meitä nuo miehuulliset ja mahtavat, mutta me heikot ja köyhät tahdomme Sinun nimeäsi tunnustaa.
Noina vuosina opetin minä puhujataitoa ja myyskentelin oman himoni voittamana voittoisaa sanasukkeluutta. Tahdoin kuitenkin — Sinä sen tiedät, Herra — mieluummin itselleni hyviä oppilaita, semmoisia hyviä, näet, jotka tässä matoisessa maailmassa hyvistä käyvät, ja minä tahtomatta pettää opetin heille petollisia juonia, että he niitä käyttäisivät, ei syyttömiä vastaan, vaan syyllisen puolustamiseksi, joskus kun siihen näytti syytä olevan.
Sinä, Jumala, näit, kaukaa uskoni olevan lipumassa limaisella tiellä ja vain heikosti tuikkivan paksun savun keskeltä. Mutta tätä tämmöistä uskoa minä kuitenkin opetustointani harjoittaessani tarjoilin oppilailleni, jotka rakastivat turhuutta ja etsivät valhetta, minun ollessa tässä heidän toverinaan.
Näinä vuosina oli minulla kulta, jonka kanssa en elänyt laillisessa avioliitossa; häälyvä, hillitön himoni vain oli hänet vainullaan käsiinsä saanut. Kuitenkin oli minulla tuo yksi, ja olin hänelle uskollinen kuten aviokumppanille ainakin. Sittenkin sain minä hänen kauttaan omassa elämässäni kokea kuinka suuri on erotus säännöllisen, lasten siittämisen tarkoituksessa solmitun, avioliiton ja intohimoisen rakkauden aikaansaaman, mielivaltaisen yhtymän välillä, jonka synnyttämä vastenmielinen sikiö vasta vähitellen ja väkisin valloittaa itselleen vanhempiensa rakkauden.
Noina vuosina, jolloin ensi kerran aloin syntymäkaupungissani opettaa, olin minä hankkinut itselleni ystävän, joka, ollen oppitoverini ja ikäiseni ja kukoistaen kerallani parhaassa nuoruuden kukoistuksessa, oli minulle hyvin rakas. Rinnallani oli hän poikana kasvanut; yhdessä olimme koulua käyneet, yhdessä olimme leikkiä lyöneet. Silloin ei hän vielä ollut niin hyvä ystävä kuin myöhemmin, eikä sitten myöhemminkään ollut ystävyytemme sellaista kuin todellinen ystävyys on. Todellista ystävyyttä on, näet, ainoastaan se, minkä Sinä solmit niiden välille, jotka riippuvat Sinussa Rakkaudella, mikä on vuodatettu sydämeemme pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on. [Rom. 5, 5.] Kuitenkin oli se yhtäläisten opintojen vaikuttaman innostuksen sytyttämänä sangen suloista. Sillä oikeasta uskostakin, mikä ei vielä ollut niin aivan syvälle nuorukaiseen juurtunut, olin minä hänet eksyttänyt pois taikauskoisiin ja turmiollisiin satuihin, niihin, joiden tähden äitini oli minusta huolissaan.
Hänen sielunsa jo harhaili yhdessä minun sieluni keralla, eikä voinut sieluni tyytyä ilman häntä.
Mutta katso! Sinä joka takaa ajaen uhkaat niitä, jotka Sinua pakenevat, Sinä sekä koston Jumala että laupeuden lähde, Sinä palautat meitä luoksesi ihmeellisiä teitä. Ja katso! Sinä tempasit toverini tästä elämästä, kun tuskin vuoden ajan oli kestänyt ystävyytemme, joka oli minulle suloista yli kaiken muun, mikä sulostutti silloista elämääni.
Missä on ainoatakaan ihmistä, joka voisi ylistettäviä tekojasi kertoa, edes niitäkään, joita vain omassa elämässään on saanut kokea?!
Mitä teit Sinä silloin minulle?! Kuin tutkimatoin on Sinun tuomioittesi syvyys?!
Hän ponnisteli kuumeen kourissa ja makasi kauvan tajuttomana kuoleman kielissä. Ja kun ei ollut hänen paranemisestaan toivoa, niin hän kastettiin ilman että itse siitä mitään tiesi ja ilman että minä sitä hänelle toimitin. Päinvastoin otaksuin minä sen, minkä hän oli minulta saanut, paremmin ylläpitävän hänen henkeään kuin tuon mikä hänen ruumiissaan hänen tietämättään toimitettiin.