Katso, missä Hän on? Missä on tuo suloinen totuus? Hän on syvimmässä sydämen sopukassa; mutta sydän on eksynyt hänestä pois. Oi palatkaa te harhailijat sydämenne sisimpään ja liittykää lujasti Häneen, joka teidät on luonut! Seisokaa Hänen kanssaan, niin te voitte seisoa. Levähtäkää Hänessä, niin te saatte lepoa! Minne jouduttekaan, kun menette raivaamattomille teille? Minne jouduttekaan? Hyvä, jota rakastatte, on Hänestä kotoisin, mutta se on hyvää ja suloista vaan siinä määrin kuin se suuntaa mielemme Häneen. Vaan katkeraksi se kääntyy aivan oikeuden mukaisesti, jos unohtaen Luojan rakastamme mitä hyvänsä Hänen luomaansa.
Miksi te tahdotte yhä eteenpäin, yhä eteenpäin astua vaikeita ja työläitä teitä? Ei ole lepoa löydettävissä siellä, mistä sitä etsitte. Etsikää sitä mitä olette etsimässä, vaan siellä ei sitä ole, mistä te etsitte. Autuasta elämää te etsitte kuoleman maasta — ei sitä siellä ole löydettävissä. Kuinka, näet, autuasta elämää olisi siellä, missä ei ole elämää ensinkään?
Mutta meidän oma elämämme onkin alasastunut tänne maan päälle ja on jo kuolemaamme kantanut ja sen tappanut elämänsä yltäkylläisyydellä. Voimakkaasti kuin ukkosen jyrinällä on Hän meille huutanut, että me täältä palaisimme hänen tykönsä siihen pyhäkköön, mistä Hän on ilmestynyt luoksemme. Hän ensin meni neitsyeen kohtuun, missä Hänen kanssaan avioliittoon yhtyi ihmisluonto, tuo kuolevainen liha, jotta se Hänen elämäänsä kadottaisi kuolevaisuutensa. Ja Hän sieltä astui ulos kuin sulho morsiuskammiosta ja riemuitsi kuin sankari, joka rientää sankaritöihinsä. [Ps. 19, 6.]
Eipä Hän hitain askelin astunut, vaan juoksujalassa Hän läksi sanoin ja töin, kuolemallaan ja elämällään, astumalla alas tuonelaan ja astumalla ylös taivaaseen huutamaan meille että palaisimme Hänen luokseen. Hän on poistunut silmäimme näkymöstä, että me palaisimme sydämemme sisimpään ja löytäisimme Hänet sieltä. Hän on poistunut, ja katso! täällä Hän on kuitenkin. Ei Hän tahtonut kauvan olla kanssamme, eikä Hän kuitenkaan ole jättänyt meitä. Hän on mennyt pois sinne, mistä Hän ei milloinkaan ole poistunutkaan, koska Hänen kauttaan on maailma tehty. [Joh. 1, 10.]
Hän oli täällä maailmassa ja tuli tähän maailmaan syntisiä pelastamaan [1 Tim. 1, 15]; Hänelle tunnustan minä syntini, niin hän parantaa sieluni, sillä minä tein syntiä Häntä vastaan. [Ps. 41, 5.]
Oi ihmislapset, kuinka kauvan te vielä tahdotte kantaa syntien raskauttamaa sydäntä?! Ettekö elämänkään astuttua alas luoksenne tahdo nousta elämään?!
Vaan minnepä te voisitte kohota, jotka jo niin korkealla olette, että taivaaseen saakka korotatte päänne? Oi astukaa alas, että voisitte kohota Jumalan tykö! Sillä korottautumalla häntä vastaan te olette noin syvälle langenneet.
Kehoita siis sinä heitä itkemään itkun laaksossa! Siten olet sinä tempaava heitä kanssasi Jumalan luo, sillä sinä puhut heille näitä Hänen Henkensä vaikutuksesta, palaen puhtaan rakkauden tulesta.
Näitä asioita en silloin ymmärtänyt; minä rakastin ala-arvoista kaunista ja kuljin kohti kadotuksen syvyyttä. Mutta ystävilleni minä hoin: "Emmehän me rakasta mitään muuta kuin kaunista? Ja mitä on kauneus? Eiköhän se ole juuri se, millä ne kappaleet, joita rakastamme, meitä vetää ja viehättää puoleensa? Sillä ell'ei niillä olisi kaunista muotoa, eivät ne millään muotoa voisi meitä viehättää".
Havaintoja tehdessäni tulin huomaamaan, että toiset kappaleet näyttävät kauniilta, koska muodostavat jonkunmoisen kokonaisuuden, ja että toiset taas tuntuvat sopusuhtaisilta, koska hyvin sopivat toinen toisiinsa kuten joku ruumiin jäsen koko ruumiin rakennukseen tai kenkä jalkaan tai muuta sellaista.