Paljon totta he ovat luomakunnasta lausuneet, mutta totuuden ydintä, luomakunnan taideteoksen luojaa, he eivät hurskain tuntein etsi, eivätkä niin ollen löydäkkään. Tai jos löytävätkin, eivät he kuitenkaan kunnioita Häntä kuten Jumalaa. Ovatpa sokeudessaan vielä totuutesi vallan valheeksi kääntäneet; ovat katoomattoman Jumalan kunnian muuttaneet katoovaisten olentojen kuvan kaltaiseksi, ja palvelevat luotuja enempi kuin Luojaa. [Rom. 1, 23, 25.]
Kuitenkin kätkin minä mieleeni useita heidän luomakunnasta lausumiaan totuuksia. Ja niiden järkevyys tuli minulle aivan ilmeiseksi laskujen, ajankulun säännöllisyyden ja tähtien näkyväisten todistusten kautta.
Niitä vertasin minä Manin samoista asioista kirjoittamiin tavattoman moniin ja suunnattoman hulluihin lausuntoihin. Mutta näistä en minä löytänyt järkevää selitystä en päivänseisauksiin tai päiväntasauksiin, en auringon- ja kuun-pimenemisiin, enkä mihinkään muuhun sellaiseen, jota olin maailmallisen viisauden kirjoista oppinut. Näihin kuitenkin käskettiin minua uskomaan, vaikk'ei Mani ollut mitenkään kumonnut noita laskujen ja omien silmieni näkemän todeksi vahvistamia mielipiteitä, ja vaikka nämä ja nuo olivat jotain aivan toista.
Tokkohan kenkään noiden asiain tietämisellä saavuttaa Sinun suosiosi, oi Herra, totuuden Jumala? Ei, onneton on se ihminen, joka nämät kaikki tietää, mutta ei tunne Sinua; autuas sitä vastoin se, joka Sinua tuntee, vaikk'ei hän noista mitään tietäisikään. Joka taas tuntee sekä Sinua että noita asioita, ei ole noiden tuntemisella sen autuaampi, vaan yksistään Sinussa on hän autuas, jos hän tuntien Sinua myös kunnioittaa ja kiittää Sinua Jumalana, eikä ajattele turhan tyhjää itsestään.
Paremmalla puolella on se, joka tietää omistavansa puun, ja kiittää Sinua sen tuottamasta hyödystä, vaikk'ei tiedä kuinka monta kyynärää korkea se on tai kuin laajalle se leveydelleen ulottuu, kuin hän, joka sitä mittaa ja lukee kaikki sen oksat omistamatta sitä kuitenkaan ja tuntematta ja rakastamatta sen Luojaa. Niin myös on uskovainen ihminen, jonka oma koko maailma rikkauksineen on, hän kun omaamatta mitään kuitenkin omistaa kaikki [2 Kor. 6, 10] riippumalla Sinussa, jota kaikki kappaleet palvelevat, epäilemättä Otavan radastakin tietämättömänä onnellisempi kuin se, joka mittaa taivaan, laskee tähdet ja punnitsee luonnonvoimat, mutta ei välitä vähääkään Sinusta, joka olet kaikki järjestänyt mittoineen, lukuineen ja painoineen. [Viis. kirj. 11, 22.]
Nuo yhdeksän vuotta melkein umpeen, joiden kuluessa minä levottomalla mielellä kuuntelin Manikeolaisten opetuksia, odotin minä tuota Faustusta tulevaksi — vaikkakin sain häntä kaivata kovin kauvan. Muut, näet, heistä, joiden seuraan olin sattumalta joutunut, ja jotka tuollaisissa aineissa tekemiini kysymyksiin eivät voineet vastata, vakuuttivat minulle, että kun hän tulee ja käy kanssani keskustelemaan, niin nämä kaikki ja mahdollisesti esiintyvät vaikeammatkin kysymykset helposti ratkaistaisiin ja selvitettäisiin ihka selväksi.
Kun hän nyt tuli, opin minä hänessä tuntemaan miellyttävän ja sulosanaisen miehen, joka samoja asioita, mitkä noilla toisillakin oli tavallisena puheaineena, saneli ja lateli ainoastaan somemmilla sanoilla. Mutta eihän janoani voinut sammuttaa kallisarvoisinkaan malja tai mitä sievin tarjoilija! Sellaistahan korvani jo olivat kyllältä saaneet!
Mitä hän puhui, ei ollut mielestäni silti parempaa, vaikka se oli sanamuodoltaan kauniimpaa, eikä sen todempaa, vaikkakin se valituin sanoin esitettiin. Ei liioin hän minusta tuntunut viisaalta mieheltä, vaikka kasvon ilmeet olivat puhuvia ja puhe koristeltua. Mutta ne, jotka olivat häntä minulle suositelleet, eivät olleet hyviä asian arvostelijoita, ja koska hän heitä puheellaan huvitti oli hän heidän mielestään ymmärtäväinen ja viisas.
Olen tullut tuntemaan toisenlaisiakin ihmisiä, jotka totuuttakin epäilevin korvin kuuntelevat, eivätkä tahdo siihen tyytyä, jos se hyvin sievistetyin ja kovin runsain sanoin esitetään. Mutta minua olit Sinä, minun Jumalani, jo silloin ihmeellisellä ja salaisella tavalla opettanut. Sen tähden uskon minä, että Sinä olit minua opettanut, koska oppimani on totta, ja koska ei ole toista totuuden opettajaa paitsi Sinä, ilmestyipä hän missä- tahi mistätahansa. Minä olin siis Sinulta oppinut, ett'ei pidä mitäkään puhetta totena pitää sentähden että se kaunopuheliaasti esitetään, eikä mitään vääränä sentähden että sanat kömpelöiltä kuuluvat. Ja päinvastoin taas ei pidä mitään pitää totena sentähden että se raaoilla sanoilla ilmoitetaan, eikä mitään puhetta vääränä sentähden että se esitetään loistavasti. Viisauden ja tyhmyyden laita on aivan samoin kuin terveellisten ja epäterveellisten ruokien: kumpaakin voidaan sekä kaunistetuin että kaunistelemattomin sanoin esittää, kuten noita kumpiakin ruokia voidaan tarjoella sekä hienoissa että halvoissa astioissa.
Haluni, joka pani minut tuota miestä niin kauvan odottamaan, sai niinmuodoin jonkun verran tyydytystä sen kautta, että hän ainettaan esitti elävästi ja taiteellisesti sattuvin sanoin, joita helposti hänestä herui ajatusten pukimeksi. Minä olin ihastuksissa monen muun keralla, vieläpä muita enemmän kiitin ja ylistin häntä. Mutta se minua vaivasi, kun en kuulijoita ollessa koolla paljon saanut tilaisuutta hänelle esittää ja hänen kanssaan jakaa tutkistelemusteni tuottamia huolia tuttavallisen kanssapuheen ja vuorokeskustelun kautta.