Ja katso! siellä minua vastaanotettiin ruumiillisen taudin raipoilla ja minä olin jo menossa tuonelaan kantaen tunnollani kaikkia niitä monia ja raskaita pahoja tekoja, joilla olin rikkonut Sinua, itseäni ja lähimmäisiäni vastaan.
Niistä, näet, et ollut Sinä ainoatakaan anteeksiantanut Kristuksessa, eikä ollut Hän ristillänsä sovittanut sitä vihollisuutta, mikä syntieni kautta oli välillemme sukeutunut. Kuinkapa hän olisi niitä sovittanut, jos hän ristinpuussa riippuessaan oli vaan mielikuvituksen luoma harhakuva eikä todellisuutta — ja niinhän hänestä olin uskonut?[33] Yhtä todeton niinmuodoin kuin minusta hänen ruumiillinen kuolemansa näytti olevan, yhtä todellinen olikin minun hengellinen kuolemani; ja yhtä todellinen kuin oli hänen ruumiillinen kuolemansa, yhtä todeton minun hengellinen elämäni, koska en tuota uskonut.
Kuumeen yhä kohotessa olin jo mennä menojani ja olin mennä kadotukseen. Sillä jos silloin olisin täältä poistunut, niin varmaan en minnekään muuanne olisi joutunut kuin tuleen ja tuskiin, jotka pahoilla teoillani olin Sinun lakisi järkkymättömän totuuden mukaan ansainnut.
Äitini ei taudistani eikä kuolonvaarastani mitään tiennyt, mutta rukoili kuitenkin puolestani vaikka kaukanakin minusta. Sinä kaikkialla oleva kuulit hänen rukouksensa siellä, missä hän oli, ja armahdit minua siellä, missä minä olin. Minä sain takaisin ruumiillisen terveyteni vaikka vielä olin hengellisesti kovin sairas: sydän täynnä pyhyyden pilkkaa. En, näet, tuossa suuressa hengenvaarassakaan kaivannut kastettasi.
Parempi olin sittenkin poikana, jolloin sitä hurskaalta äidiltäni pyysin kuten jo olen tässä kirjassa muistellut ja tunnustanut. Mutta nyt olin häpeällisessä pahuudessa kasvanut ja varttunut ja minä mielettömänä pilkkasin niitä parannuskeinoja, joita Sinä olit säätänyt, joka et ollut laskenut minua kaksinkertaiseen kuolemaan, sekä ajalliseen että ijankaikkiseen.
Jos tuo kamala kuolema olisi minua kohdannut ja noin hirveä haava olisi isketty äitini sydämeen, ei se varmaankaan koskaan olisi parantunut. En voi, näet, kyllin kauniisti kuvata kuinka ylevää rakkautta hän tunsi minua kohtaan, ja kuinka paljon suuremmassa ahdistuksessa hän oli synnytellessään minua hengelliseen elämään kuin synnyttäessään minua ruumiillisesti.
Mihin olivat nyt nuo hänen hartaat, lukuisat ja lakkaamattomat rukouksensa joutuneet? Eipä muuanne mihinkään kuin Sinun tykösi. Vai olisitko Sinä laupeuden Jumala, voinut hyljätä sitä ahdistettua ja nöyryytettyä sydäntä, mikä tällä puhtaalla ja itsekieltäymystä harjoittavalla leskellä oli, joka antoi niin runsaasti almuja, joka auttoi ja palveli pyhiäsi, joka ei yhtenäkään päivänä heittänyt kantamatta uhria alttarillesi, eikä jättänyt milloinkaan kahdesti päivässä, aamuin ja illoin, tulematta huoneeseesi, ei turhia tarinoita ja ämmäin juttuja kuullaksensa, vaan saadaksensa kuulla Sinua sanastasi ja jotta Sinä kuulisit hänen rukouksiansa? Hänenkö kyyneleitään olisit Sinä voinut halpana pitää ja hyljätä, kyyneleitä, joilla hän ei pyytänyt kultaa eikä hopeaa, tai mitään muuta muuttuvaista ja katoavaa tavaraa, vaan yksinomaan poikansa sielun pelastusta? Ja Sinäkö olisit voinut hänet auttamatta heittää, joka itse olit hänet armosta sellaiseksi tehnyt? Ei suinkaan, Herra!
Päinvastoin, Sinä olit häntä aivan lähellä, kuulit hänen rukouksiansa ja teit sen mukaan kuin jo ennakolta olit päättänyt. Olkoon se kaukana, että olisit häntä pettänyt noilla näyilläsi ja vastauksillasi — joista jo olen toisia maininnut, toisia mainitsematta jättänyt — joita hän kantoi uskollisessa sydämessään, ja joihin hän aina vetosi kuten Sinua velvoittaviin sitoumuksiin. Sillä laupeutesi on todella niin ääretön, että Sinä katsot arvosi mukaiseksi alentua lupaustesi kautta niiden velalliseksi, joiden kaikki velat Sinä anteeksiannat.
Niinmuodoin annoit Sinä minun toipua tuosta taudista ja teit piikasi pojan terveeksi, toistaiseksi ruumiin puolesta, mutta antaaksesi vastaisuudessa hänelle paremman ja taatumman terveyden.
Minä liityin nyt Roomassakin noiden manikeolaisten pyhien seuraan, jotka ollen itse petettyjä pettävät muitakin. Isäntänikin, jonka huoneessa olin sairastellut ja terveeksi toipunut, kuului niin kutsuttuihin "kuulijoihin". En kuitenkaan seurustellut yksistään näiden kanssa, vaan myös niin kutsuttujen "valittujen kanssa".