Sillä vielä olin minä sitä mieltä, että me emme itse syntiä tee, vaan joku salaperäinen luonnonvoima meissä. Ja minun ylpeyttäni kutkutti saada olla ilman syytä ja saada jotakin pahaa tehtyäni olla tunnustamatta sitä tehneeni. Sinä olit muka kyllä valmis parantamaan sieluani ilman synnintunnustustakin, vaikka Sinua vastaan olin syntiä tehnyt. Niinpä kyllä! Oli niin mukavaa ja mieluista itseäni syyttömäksi julistaa ja syyttää jotain vierasta tuntematonta olennossani, oli se sitten mitä hyvänsä, kunhan ei vaan ollut minä itse.
Itse asiassa oli kuitenkin koko olentoni tuohon syyhyn osallisena, vaikka jumalattomuudessani olin olentoni omaksi vahingokseni kahtia paloitellut. Syntini olikin sitä parantumattomampi, kun en itseäni syntiseksi luullutkaan. Ja sentähden oli rikokseni niin kirottua, kun mieluummin tahdoin Sinua sielussani kukistaa omaksi vahingokseni, kuin kukistua itse Sinun kauttasi autuudekseni.
Minä en enää ensinkään toivonut tuosta väärästä opista mitään hyödytystä sielulleni. Ja kun vaan paremman puutteessa olin päättänyt siihen toistaiseksi tyytyä, niin minä yhä hellemmin ja välinpitämättömämmin pitelin siitä kiinni. Niinpä tuli sekin ajatus mieleeni, että nuo filosoofit, jotka Akademikoiksi[34] kutsutaan, ovat olleet muita viisaampia, koska väittävät kaikkea pitävän epäillä ja vakuuttavat ihmisen ei voivan mitään totuutta käsittää. Näin yleisesti heistä ajatellaan, ja tämä näytti minustakin aivan epäämättömästi olevan heidän kantansa, vaikka en vielä käsittänyt heidän tarkoitustaan. Ja minä jo julkisesti koetin mainittua isäntääni estää liiallisesta luottamuksestaan niihin tarumaisuuksiin, joita manikeolaisissa kirjoissa vilisee. Kuitenkin oli ystävyyteni heitä kohtaan likeisempää kuin muita kohtaan, jotka eivät tuohon lahkoon kuuluneet. En tosin heitä puolustanut entisellä kiihkoisuudella, vaan kuitenkin tuttavuuteni heidän kanssaan — heitä on salassa Roomassa enemmänkin — teki minut laiskemmaksi muuta etsimään, varsinkin kun en luullut totuuden, josta he olivat minut vieroittaneet, olevan löydettävissä Sinun seurakunnassasi, oi taivaan ja maan Herra, kaikkein näkyväisten ja näkymättömäni Luoja!
Minusta näytti mahdottomalta saada kumotuksi manikeolaisten raamatun kirjoja vastaan tekemiä muistutuksia. Kuitenkin oli minulla joskus varsin suuri halu saada jonkun mainittuihin kirjoihin hyvin perehtyneen henkilön kanssa keskustella niistä tarkoin yksityiskohtia myöten ja päästä selville sellaisen henkilön mielipiteistä. Sillä jo Karthagossa ollessani oli eräs Helpidius niminen mies, joka julkisesti puhui ja väitteli Manikeolaisia vastaan, alkanut puheillaan herättää huomiotani. Hän, näet, raamatun kirjoista esitti sellaisia totuuksia, joita oli varsin vaikea kumota, ja Manikeolaisten niitä vastaan tekemät vastaväitteet tuntuivat minusta heikoilta.
Niitä eivät he mielellään julkisesti suurelle yleisölle esittäneet, vaan meille lahkoon kuuluville salaisissa kokouksissa kyllä. Tällöin he sanoivat noiden uuden testamentin kirjojen olleen sellaisten tuntemattomien henkilöiden väärentämiä, jotka ovat tahtoneet juutalaisten lakia sekoittaa kristilliseen uskoon, mutta eivät he itsekään tuoneet esille toisia väärentämättömiä raamatun kirjoja.
Mutta minä olin aivan kuin tiukkoihin moninkertaisiin siteihin kuristua ajatellessani kaikkia kappaleita ruumiillisiksi. Noiden suurten kappalten painon alla minä läähätin pääsemättä hengittämään Sinun totuutesi raitista ja puhdasta ilmaa.
Nyt minä aloin suurella ahkeruudella opettaa puhujataitoa Roomassa — jota varten olinkin sinne tullut. Minä ensi aluksi kokoilin vaan muutamia oppilaita luokseni, mutta pian aloin minä heidän kauttaan tutuksi tulla. Vaan katso — pian huomasin saavani Roomassa osakseni toisia kärsimyksiä, joita minun ei tarvinnut Afrikassa kärsiä. Minä kyllä havaitsin todeksi, ett'ei täällä tapahtunut sellaisia turmeltuneiden nuorukaisten harjoittamia hurjan siveettömiä tekoja. "Mutta äkkiä — niin sanottiin — useat nuorukaiset yhteisen sopimuksen mukaan jättävät opettajalle palkan maksamatta ja kääntyvät toisen opettajan puoleen, osottautuen siten ilkeiksi lupauksen rikkojiksi ja niin rahaa rakastaviksi että vanhurskautta rahan edestä myyvät". Näitäkin vihasi sydämeni, mutta ei puhtaista vaikuttimista. Minä, näet, ehkä enempi vihasin heitä sen johdosta, että tiesin joutuvani heidän kauttaan kärsimään, kuin siitä syystä että tekivät sellaista, joka on jokaiselle sopimatonta.
Varmaan kyllä ovat sellaiset häpeällisiä huorintekijöitä. He huorintekevät Sinua vastaan rakastamalla kevytmielistä ajanviettoa ja inhaa voittoa, mikä tahraa jokaista siihen kajoavaa kättä, halailemalla katoovaista maailmaa ja halveksumalla Sinua, joka pysyen muuttumattomana armossa huudat pois pakenevia lapsiasi palaamaan ja annat jokaiselle, joka palaa luoksesi, anteeksi hänen uskottomuutensa suuren synnin.
Nytkin vihaan sellaisia ilkeitä ja nurjia ihmisiä, vaikka toiselta puolen rakastankin heitä, koska mahdollisesti voivat korjaantua niin että pitävät oppimaansa oppia rahaa parempana, ja Sinua oppia parempana, joka olet totuus ja häviämättömän hyvän ja puhtaimman rauhan runsas lähde. Mutta silloin oli haluttomuuteni kärsiä heidän minua itseäni vastaan kohdistettua pahuuttaan suurempi kuin haluni saada heistä hyviä ihmisiä Sinulle iloksi ja kunniaksi.
Tuli sitten jonkun ajan perästä Milanosta sana Rooman prefektille, että hän tuohon kaupunkiin hankkisi ja valtion kustannuksella lähettäisi jonkun puhujataidon opettajan. Minä pyysin että silloinen prefekti Symmakus — jos hän kokeet suoritettuani hyväksyisi minut virkaan — lähettäisi minut sinne. Viranhakemuksessani käytin hyväkseni Manikeolaisten tyhjistä mielikuvituksista hurmaantuneiden ihmisten suosituksia, ihmisten, joista päästäkseni sinne matkustin — aavistamatta sitä silloin itse yhtä vähän kuin hekään.