Näitä asioita minä mietin ja Sinä olit luonani; minä lähetin sydämeni huokaukset Sinun puoleesi ja Sinä kuulit minua. Minä horjuin sinne tänne — ja kuitenkin Sinä ohjasit minua; minä kuljin maailman laveata tietä, vaan Sinä et minua käsistäsi laskenut.
Minä himoitsin kunniaa, rahaa ja avioelämän nautintoja, ja jouduin siten Sinun pilkattavaksesi. Minä kärsin, näet, noita himoja palvellessani mitä tuskallisinta kipua ja tässä Sinä tarkoitit parastani, Sinä kun et suonut minulle iloa mistään muusta kuin Sinusta.
Katso sydäntäni Herra, koskapa itse olet tahtonut minua tätä muistelemaan ja tunnustamaan. Nyt sieluni kiintyköön Sinuun, joka olet sen kuoleman kovista siteistä kirvoittanut. Kuinka kurja olikaan. Ja Sinä hivelit kirveleviä haavojani, että kaiken muun hylkäisin ja kääntyisin Sinun puoleesi, joka olet kaikkein korkein, ja jota paitsi kaikki muu ei olisikaan olemassa, ja että puoleesi kääntyen tulisin parannetuksi.
Kuinka ihmeellisesti saitkaan minut kurjuuttani tuntemaan tuona päivänä, jolloin valmistelin ylistyspuhetta keisari Walentinianukselle! Tuossa puheessa minun täytyi paljon valhetella ja sillä minun kuitenkin piti saavuttaa niiden suosiota, jotka tiesivät minun valehtelevan! Sydämeni puhkui tuosta tuskasta ja kiehui kuluttavien ajatusten kuumeessa.
Kävellessäni näinä päivinä erään Milanon luona sijaitsevan kylän läpi huomasin minä erään köyhän kerjäläisen, joka ollen hienossa hutikassa laski leikkiä ja oli iloisella päällä. Silloin minä huokasin ja rupesin mukanani oleville ystävilleni puhelemaan monista hullutuksiemme tuottamista tuskista. Mitä tarkoittivat kaikki nuo yrityksemme, joissa silloin vaivaa näin kuljettaessani himojen haavoittamana onnettomuuteni kuormaa, joka matkan varrella aina suuremmaksi kasvoi? Mitäpä muuta halusimme kuin päästä huolettoman iloisiksi! Ja tässä oli tuo kerjäläinen edellämme ennättänyt päämäärään, jota me ehkä emme koskaan tulevaisuudessakaan tulisi saavuttamaan. Minkä hän muutamilla kerjäämillään kolikoilla oli saavuttanut, sitä minä vaivaloisia, mutkaisia kiertoteitä kulkien tavoittelin, nimittäin sitä iloa jota ajan siivin pois kiitävä onni tuottaa.
Tosin oli hänen ilonsa varsin turhaa, mutta minä kunniaa himoitessani tavoittelin vielä paljoa turhempaa. Hän oli kuitenkin todellisesti iloinen, minä tuskaa täynnä; hän huoleton, minä pelonalainen.
Ja jos ken olisi minulta kysellyt, kumpaako mieluummin tahtoisin, iloitako vai peljätä, olisin vastannut "iloita". Mutta jos taas joku olisi kysynyt tahdoinko mieluummin olla semmoinen kuin tuo kerjäläinen tai semmoinen kuin itse olin siihen aikaan, niin olisin parempana pitänyt olla oma itseni niin huolien ja pelvon sortama kuin olinkin. Ja tuon valinnan olisin minä kai tehnyt piloillani — ei suinkaan täydellä todella? Sillä enhän ollut velvollinen pitämään omaa osaani kerjäläisen osaa parempana siitä syystä että olin oppineempi kuin hän. Opistanihan ei ollut minulla iloa, vaan sillä etsin ihmisten suosiota; en edes sillä koettanut muille oppia hankkia, vaan ainoasti itselleni suosiota. Sentähden oletkin kurituksesi sauvalla särkenyt minun luuni.
Pois! luotani ne, jotka sanovat sielulleni: sillä on eroa, mistä iloitaan. Tuo kerjäläinen iloitsi humalaisen iloa, minä halusin kunniasta iloita. Millaisesta kunniasta, Herra? Kunniasta joka ei anna Sinulle kunniaa. Ja yhtä vähän kuin tuon juopuneen ilo oli todellista iloa yhtä vähän tuo tavoittamani kunnia todellista kunniaa. Se päinvastoin tahrasi sieluni kunniaa. Hän yhtenä yönä nukkui pois pohmelonsa; minä pohmelossa menin maata ja nousin ylös ja taas menin maata ja nousin ylös — voi kuinka kauvan!
On sillä kyllä eroa, mistä iloitaan, sen tiedän. Uskovaisen ilo, kun hän iloitsee toivossa, verrattomasti voittaa kaiken tuon turhan ilon. Ja meidänkin välillämme oli silloin jotain eroa. Hän oli epäilemättä onnellisempi minua, ei ainoastaan koska hän oli täynnä iloa, minä täynnä huolia, vaan myöskin koska hän kauniisti pyytämällä oli hankkinut itselleen viiniä, minä taas valehtelemalla haeskelin kunnian korskeutta.
Tähän suuntaan minä silloin puhelin sangen paljon ystävilleni. Ja usein tätä tehdessäni tutkin itseäni ja tulin tuntemaan tilani pahaksi. Minä surin sitä ja kartutin siten onnettomuuteni kaksinkertaiseksi.