Nyt oli minulla kolmaskymmenes ikävuosi käymässä ja yhä olin takertuneena samaan likaan, olin ahmimassa hetken haihtuvia ja vain hetkeksi huolia haihduttavia iloja. Ja minä sanoin yhäti lohdutuksekseni: huomenna minä sen varmaankin löydän, huomenna on totuus minulle kirkkaana koittava, enkä enää ole laskeva sitä käsistäni. Faustus tulee pian, ja on selvittävä kaikki.
Oi, te suuret Akadeemikot! Eikö siis olekaan mitään varmaa elämän päämäärää löydettävissä? Niinpä etsikäämme yhä uutterammin ja älkäämme epäilyksen valtaan vaipuko!
Jo on suuri toivo koittanut: kirkonusko ei opetakkaan sellaista mielettömyyttä, kuin me luulimme, ja josta me sitä ilman syytä syytimme. Kirkon oppineet pitävät aivan vääränä luulla Jumalan olevan ihmisruumiin muotojen rajoittaman. Ja mekö vielä sittenkin yhä epäilisimme kolkuttaa saadaksemme muunkin kaiken meille avatuksi?
Mutta ennen puolta päivää anastavat oppilaat aikamme. Mitä muuna aikana teemme? Miksi emme tuota ainoata tarpeellista etsi? Vaan milloin me sitte kävisimme tervehtimässä ylhäisiä ystäviämme, joiden apua tarvitsemme? Milloin valmistautuisimme luennoille, joista oppilaat maksavat? Milloin saisimme itsellemme virkistystä ja sielullemme huolien huojennusta?
Menkööt matkoihinsa nämät kaikki? Heittäkäämme luotamme nämä turhat ja tyhjät kappaleet! Kootkaamme kaiken voimamme yksin totuuden tutkimiseen!
Elämä on kurjaa ja kuolema tietymätön. Jos se meidät äkisti yllättäisi, millainen olisi lähtömme täältä? Missä voisimme oppia, mitä täällä olemme laiminlyöneet? Eikö pikemmin olisi meidän korvattava laiminlyömisemme kärsimällä ansaittu rangaistus?
Entä jos kuolema tehdessään ihmisen tajuttomaksi onkin kaikkien pyrintöjemme loppu? Niin, sekin kysymys on mahdollinen. Mutta olkoon kaukana sellainen olettamus.
Tyhjän- tai turhanpäite ei kristillisen uskon vaikutusvalta ulotu niin mahtavan korkeana kautta koko maailman. Ei ikinä tekisi Jumala niin suuria ja niin erinomaisia tekoja hyväksemme, jos ruumiin kuollessa sielun elämäkin lakkaisi. Mutta miksi siis vitkastelemme jättää maalliset toiveet, ja käydä kaikin voimin Jumalaa ja autuaallista elämää etsimään?
Mutta varro: ovathan maallisetkin kappaleet, mieluisia. Niiden viehätysvoima ei olekaan vähäinen. Ei ole helppoa lakata niitä tavoittelemasta koska joutuu häpeän alaiseksi, jos niitten tavoittelemiseen jälleen takertuu.
Huomaappas kuinka helposti käy saavuttaminen jotain kunniapaikkaa. Ja mitä enempää toivoisimmekaan tässä elämässä? Meillä on ylhäisiä ystäviä riittävästi apunamme saadaksemme — jos sen eteen yksinomaa ja päättävästi puuhaamme — vaikkapa tilanhoitajantoimen. On myös saatavissa aviovaimo — jotenkin varakas tietysti, ett'ei hän ylön suuresti menoillaan rasittaisi — ja sehän voisi olla kohtuullisten pyyteiden päämäärä. Ovathan monet jalot ja varsin mallikelpoiset miehet naimisissa ollen antautuneet viisauden tutkimiseen.