Kiihkeästi huusi sydämeni kaikkia noita mielikuvituksen luomia harhakuvia vastaan ja minä koetin yhdellä iskulla poistaa mielestäni nuo epäpuhtaat mielikuvat, jotka eivät ensinkään jättäneet minua rauhaan. Mutta tuskin olin saanut ne näkyvistäni, kun jo taas kerääntyivät suurin joukoin silmäini eteen ja pimittivät näköni.
Minä niinmuodoin ajattelin, että Sinä katoomaton, turmeltumaton ja muuttumaton olet — ei ihmisruumiin muodossa — mutta kuitenkin jossain äärellisessä muodossa joko tämän maailman avaruudessa tahi sen ulkopuolella äärettömyydessä.
Sillä jos koetin ajatella jotain kokonaan paikasta riippumatonta, niin näkyi se minusta olevan aivan olematonta, vielä tyhjempää kuin tyhjä paikka, jossa ei ole minkäänlaista esinettä.
Paksuun sumuun peittyneenä niin etten omaa olemustanikaan saanut nähdyksi pidin minä aivan olemattomana kaikkea, mikä ei ole paikallisesti määrättyä tai ainakin määrättävissä.
Siitä, mitä minä silmilläni näin, muodostin minä mielikuvia, mutta sitä en minä huomannut, että tuo kyky, jolla mielikuvia muodostin, ei ollut mitään paikallista, ja kuitenkin jotain aivan todellista ja suurta.
Niin ajattelin minä Sinunkin, Sinä minun elämäni elo, äärettömän suurena ulottuvan äärettömille aloille ja tunkeutuvan läpi koko maailman rakennuksen jopa sen ulkopuolelle halki rajattoman äärettömyyden, joten maa ja taivas ja kaikki kappaleet Sinusta saavat täyttämyksensä ja rajansa, joka itse et mihinkään rajoihin mahdu.
Niinkuin ei maan päällinen ilma ensinkään voi ehkäistä auringon valoa tunkeutumasta lävitsensä, vaan se tunkee läpi ilman, ei hajoittamalla eikä halkomalla vaan täyttämällä sen kokonaan, niin ajattelin minä Sinun voivan kulkea läpi taivaan, ilman ja meren jopa maankin ja tunkea läpi sen kaikkien sekä suurimpien että pienimpien kappalten ollaksesi kaikkialla läsnä hallitsemassa kaikkia luotujasi sekä sisällisesti että ulkonaisesti salaisella voimanvaikutuksella.
Noin minä arvelin, kun en toisin osannut ajatella — mutta se olikin väärin.
Jos, näet, niin olisi, niin sulkisi suurempi kappale suuremman osan Sinusta itseensä, vähempi vähemmän osan. Ja niin ollen olisit Sinä kappaleittain läsnä maailman kappaleissa, suurissa suurin osin, pienissä pienin osin. Vaan sellaistahan ei ole olosi maailmassa. Mutta Sinä et ollut vielä valaissut pimeyttäni.
Minä tunsin kyllä Herran, tosi Jumalamme, joka on luonut ruumiimme ja sielumme ja kaikki kappaleet ja olennot, sellaiseksi, jota ei voida vahingoittaa eikä kukistaa, joka ei muutu eikä järky. Mutta pahan alkusyytä en ollut vielä selville saanut.