Mutta olipa pahan alkusyynä mikä hyvänsä, ymmärsin minä sitä täytyvän etsiä niin, että se ei saisi minua pitämään muuttumatonta Jumalaa muuttuvaisena joskin sillä olettamuksella pääsisin itse olemasta tuo etsimäni pahan lähde. Sentähden minä sitä vapaasti etsin, ollen varma siitä, että manikeolaisten oppi, jota kaikesta sydämestä kartoin, oli väärää, koskapa huomasin heidän pahan syytä etsiessään olevan täynnä pahuutta uskoessaan mieluummin, että Sinä voit kärsiä pahaa, kuin että he itse tekevät pahaa.
Minä koetin käsittää, mitä kuulin, että nimittäin vapaa tahto on pahan teon alkusyynä, että Sinä syystä annat meidän kärsiä; mutta en minä kyennyt sitä selvästi käsittämään. Niin minä yrittäessäni ajatuksen terävyydellä nousta syvyydestä vajosin uudelleen, ja yritettyäni moneen kertaan vajosin yhä uudelleen ja uudelleen.
Se minua auttoi kohoamaan valkeuteesi, että olin yhtä varmasti tietoinen tahtomisestani kuin elämisestäni. Jos minä jotakin tahdoin tahi olin tahtomatta, niin olin minä ihan varmasti vakuutettu siitä, että se olin juuri minä, joka tuota tahdoin tahi olin tahtomatta. Ja vähän kerrassaan minulle selkeni, että juuri tuo oma tahtoni oli alkusyy syntiini. Samalla selkeni minulle myös, että synti, jota tietämättä ja tahtomatta tehdään, ei ole synniksi eikä syyksi luettava, vaan on se pikemmin kärsimystä ja kuritusta, jonka alaiseksi sinä vanhurskas vanhurskaudessasi sallit meidän joutua.[40]
Mutta taas minä kysyin: ken on minut luonut? Eikö Jumalani, joka on ei ainoastaan hyvä, vaan itse hyvyys? Mistä niinmuodoin johtuu, että voin tahtoa pahaa ja olla tahtomatta hyvää, joten syystä saan kärsiä rangaistusta? Kuka on minuun istuttanut nuo katkerat kurjuuden taimet, minuun joka kuitenkin kaikkineni olen kotoisin kaikkein suloisimmasta olennosta, Jumalasta.
Perkelekö sen on tehnyt? Mistä sitten perkele on maailmaan tullut? Jos hän itsekin turmeltuneen tahdon vaikutuksesta on hyvästä enkelistä paholaiseksi muuttunut, mistä sitten häneenkin tuli tuo paha tahto, joka teki paholaiseksi hänet, joka hyvänä pyhän Luojan kädestä läksi?
Nämä ajatukset minua yhä uudelleen ahdistivat niin että aivan olin tukehtua. En kuitenkaan langennut tuohon kaikkein pahimpaan harhaoppiin, joka saa aikaan, että ei kenkään tunnusta syntiä Sinun edessäsi, koska muka on uskottavampaa että Sinä voit suvaita pahaa kuin että ihminen voisi tehdä pahaa.
Koska ymmärsin muuttumattoman olevan muuttuvaista parempaa, pidin minä velvollisuutenani Sinua etsiä. Ja lähtien siitä edellytyksestä, että Sinä olet muuttumaton, kävin minä tutkimaan, mistä paha on kotoisin tahi oikeammin pahan aikaansaama turmeltuminen, joka ei millään tavoin voi Sinun olemustasi vahingoittaa. Mikään ei näet, turmelevasti voi vaikuttaa Sinuun, ei tahto, ei pakko, eikä sattuma, koskapa itse olet Jumala; mitä Sinä tahdot on hyvää ja itse Sinä oletkin hyvyys. Mutta mikä turmeltuu, se ei olekaan hyvää.
Sinua ei myöskään voida vastoin tahtoasi mihinkään pakottaa, koska tahtosi ei ole voimaasi suurempi. Suurempi olisi se ainoastaan siinä tapauksessa, että olisit Sinä itseäsi suurempi, sillä Jumalan tahto ja Jumala voima on juuri Jumala.[41]
Mikä voi olla Sinulle äkkiarvaamatonta, joka kaikki tiedät, ja jonka tietämättä ja tahtomatta ei mitään ole olemassa?
Mutta mitäpä enää tuosta puhuakaan kannattaa, että Jumalan olemusta ei mikään voi turmella. Eihän Hän, joll'ei niin olisi, olisikaan mikään Jumala.