Tämän kautta kehoitettuna palaamaan itseeni astuin minä sieluni sisimpään Sinun johdollasi, ja Sinun avullasi löysinkin tien sinne.
Minä astuin sisälle ja korkealla, henkeni näköpiiriä ja ajatuskykyäni paljon korkeammalla, näin minä muuttumattoman valon. Ei se ollut tavallista, ruumiillisin silmin nähtävää valoa, eikä samanlaatuista suurempaakaan valoa joka kirkastumistaan kirkastuen olisi häikäisevällä valollaan kaikki valloittanut. Ei — se oli jotain aivan tykkänään toista kuin nuot kaikki.
Ei se ollut ymmärrykseni yläpuolella kuin öljy veden päällä, ei myöskään kuin taivas yli maan. Se oli minua verrattomasti paljon korkeampi, koska se itse oli minut luonut, ja minä sitä verrattomasti paljon halvempi, koska olen sen luoma.
Joka tuntee totuuden, hän tuntee tuon valon, ja joka tuntee valon, hän tuntee ijäisyyden — rakkaus tuntee sen.
Oi ikuinen totuus, oi tosi rakkaus ja rakas ijäisyys! Sinäpä olet minun Jumalani, Sinua minä ikävöin päivin ja öin!
Kun Sinut ensikerran opin tuntemaan, silloin otit minut kouluusi, oppiakseni pitämään sitä todellisena, jota näen, mutta itseäni kykenemättömänä sitä näkemään.
Heikkonäköisenä vetäydyin minä taapäin, kun Sinä kohdistit voimalliset säteesi minuun; minä vapisin rakkaudesta ja pelvosta. Minä huomasin olevani kaukana Sinusta, niin kaukana, ett'ei minussa ollut vähääkään Sinun kaltaisuuttasi, mutta samassa minä ikäänkuin kuulin korkeudesta Sinun äänesi: "Minä olen väkevien ruoka, vahvistu, niin saat minua syödä. Mutta en minä ole muuttuva sinuksi, kuten ruoka muuttuu lihaksi sinussa, vaan sinä olet muuttuva minuksi."
Minä opin tuntemaan, että Sinä kuritat ihmistä synnin tähden, ja että olet antanut sieluni repeentyä kuin hämähäkinverkon. Ja minä sanoin: Tokko onkaan totuutta olemassa, kun ei ole sitä näkyväisyyden piirissä, eikä äärettömässä avaruudessa? Silloin Sinä kaukaa minulle huusit: Minä juuri olen se, minä, joka olen se, mikä minä olen.
Minä kuulin sen aivan kuin olisi se omassa sydämessäni kaikunut, eikä nyt ollut enää epäilyksellä sijaa. Pikemmin olisin epäillyt omaa elämistäni kuin totuuden olemassa oloa, joka luomisen töistä tunnetaan.
Minä nyt käänsin tutkivan katseeni kaikkiin luotuihin kappaleisiin, jotka ovat Sinua alhaisempia, ja minä huomasin niiden olemisen olevan ei olemisen täydellisyyttä, mutta ei myöskään kokonaan olemattomuutta. Onhan niillä olemista, koska ovat Sinusta kotoisin; mutta on olemattomuuttakin, koska eivät ole Sinun olemustasi. Sillä se vain on todellista olevaista, mikä muuttumattomana pysyy.