Tuosta kaikesta olin varmasti vakuutettu, mutta kuitenkin olin liian heikko Sinusta ravintoa saadakseni.
Minä puhelin kuin mikäkin kokenut mies, ja kuitenkaan en olisi ollut kokenut vaan kadotettu, ell'en Kristuksessa Vapahtajassamme olisi etsinyt tietäsi.
Minä tahdoin jo kuulua viisasten joukkoon, vaikka olin aivan kypsynyt saamaan rangaistustani, mutta minäpä en itkenyt, vaan vieläpä pöyhkeilin tiedoistani. Missä oli tuo rakkaus, joka rakentuu nöyryyden perustukselle, joka on Kristus Jeesus? Mutta miten olisivat nuo kirjat voineet sitä minulle opettaa?
Mutta varmaankin tahdoit Sinä, että minä, ennenkun olin pyhiä kirjojasi tutkinut, syventyisin noihin teoksiin, jotta syvälle muistooni painuisi, minkä vaikutuksen olin niistä saanut. Ja jotta sittemmin kirjojesi kuritettua minua ja kätesi parannettua haavani selkeästi näkisin ja eroittaisin, kuinka suuri ero on filosoofien arvelujen ja uskovien tunnustusten välillä, niiden välillä, jotka tietävät, minne on mentävä, tietämättä mitä tietä, ja tien välillä, joka vie autuaalliseen kotiin, aivan sinne asumaan eikä vain sitä näkemään.
Sillä jos minua ensin olisi opastettu pyhään raamattuun ja olisin siihen perehtyen saanut maistaa kuinka suloinen Sinä olet, ja olisin sitten saanut nuo kirjat käsiini, niin olisivat ne ehkä paiskanneet minut pois hurskauden tukevalta perustukselta. Tai jos olisin kestänyt saamassani terveellisessä opissa olisin ehkä luullut sitä voitavan saada yksin noitakin kirjoja lukemalla.
Minä niinmuodoin kävin sangen kiihkeästi pyhiin kirjoihisi käsiksi, varsinkin apostoli Paavalin kirjeisiin. Ja ne kysymykset, joissa nämä kirjeet olivat mielestäni olleet keskenään ristiriitaisia ja vastoin lain ja profeettain todistuksia, raukesivat aivan kokonaan. Minä löysin kaikissa pyhissä kirjoissa yhden yhtenäisen leiman ja sydämeni oppi siitä riemusta sykkien iloitsemaan.
Minä havaitsin, että kaikki ne totuudet, jotka olin noista teoksista lukenut, ne myös näissä pyhissä kirjoissa mainittiin, mutta Sinun armosi kiitokseksi, jotta ei kenkään näkevä näöstään ja näkemästään kerskailisi ikäänkuin ei se olisikaan lahjaa. Sillä mitä on ihmisellä, jota ei hän saanut ole? Myös filosoofit teoksissaan kehoittavat meitä tarkkaavasti etsimään Sinua, joka aina pysyt samana, mutta Sinä raamattujen kautta meitä parannat niin että myös voimme Sinut omaksemme omistaa. Ja sille, joka on liian likinäköinen voidakseen Sinua huomata, näyttää raamattu tien, jota käyden hän pääsee Sinua näkemään ja omistamaan.
Sillä jos suostunkin Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolesta, kuinka voin toista jäsenissäni olevaa lakia väistää, joka sotii mieleni lakia vastaan ja tekee minut jäsenissäni olevan lain vangiksi? [Rom. 7, 22-24.]
Sillä Sinä, Herra, olet vanhurskas, mutta me olemme syntiä tehneet ja pahoin tehneet Sinun edessäsi, me olemme olleet jumalattomat ja Sinun kätesi lepää raskaana päällämme. Syystä olemme jätetyt hänen valtaansa, joka alusta alkaen on ollut synnintekiä ja murhamies, sillä hän joka ei pysynyt totuudessasi on saanut meidän tahtomme taivutetuksi oman tahtonsa tapaiseksi.
Mitä pitää kurjan ihmisen tekemän? Ken on päästävä hänet tästä kuoleman ruumiista? Yksin armosi Jesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, jonka tämän maailman päämies on tappanut löytämättä Hänessä mitään kuoleman syytä. Ja niin on käsikirjoitus, joka todisti meitä vastaan, tyhjäksi tehty. [Kol. 2, 14.] Sitä ei löydy filosoofein teoksissa.