Ei niissä löydy hurskauden tuntomerkkejä: katumuksen kyyneleitä,
Sinulle mieluista uhria s.o. murheellista henkeä ja ahdistettua ja
särjettyä sydäntä, kansan pelastusta, morsianta, Jumalan valtakuntaa,
Pyhän Hengen panttia, lunastuksemme maljaa.
Ei niissä veisaa kenkään: Kuule, Jumala, minun huutoni: ota vaari minun rukouksestani. Maan äärestä minä huudan Sinun tykös, koska minun sydämeni näännyksissä on: vie minua siis korkealle kalliolle. [Ps. 61, 2-3.]
Ei niissä kukaan kuule Häntä, joka huutaa: Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut. He häpeävät ottaa Häneltä oppia, joka on lempeä ja nöyrä sydämestä — sen olet Sinä kätkenyt viisailta ja toimeliailta ja ilmoittanut pienille.
Toista on metsäiseltä kunnaalta nähdä rauhan kotomaata, löytämättä tietä sinne ja turhaan pyrkien sinne läpi tiettömien maiden, missä riveistä poistuneet luopiot ja heidän päämiehensä jalopeura ja lohikäärme ovat väijymässä ja ahdistamassa, toista olla kulkemassa sinne vievällä tiellä, joka taivaallisen päällikön toimesta on turvalliseksi tehty, ja jolla eivät taivaallisesta sotajoukosta luopuneet ole väijymässä, sillä ne sitä kammoovat kuin kuolemaa.
Nämä ajatukset ihmeen voimallisesti valtasivat mieleni lukiessani "vähintä apostoleistasi" ja minä pyhällä pelvolla tutkin tekojasi.
8 KIRJA.
Kääntyminen.
Minun Jumalani, minä tahdon muistella elämääni kiittäen Sinua ja ylistää Sinun laupeuttasi minua kohtaan. Tulkoon koko olentoni Sinun rakkautesi läpitunkemaksi ja lausukoon: Herra, kuka on Sinun kaltaisesi? [Ps. 82, 2.] Sinä olet katkaissut kahleeni; Sinulle tahdon minä kiitosuhria kantaa. [Ps. 115, 7.] Minä tahdon kertoa, miten olet ne katkaissut, ja kaikkien, jotka Sinua kunnioittavat, täytyy tämän kuullessaan sanoa: Ylistetty olkoon Herra taivaassa ja maan päällä, suuri ja ihmeteltävä on hänen nimensä!
Sinun sanasi olivat tunkeutuneet sydämeeni, ja Sinä ympäröit minua joka puolelta. Minä olin varmasti vakuutettu Sinun ikuisesta olemisestasi, vaikkakin sitä vain arvoituksen tapaisesti tajusin ja katselin kuin peilin läpi. Kaikki epäilys onko ketään, joka olemukseltaan on turmeltumaton ja on kaiken olemuksen alku, oli kuitenkin haihtunut. En enää halunnut päästä parempaan varmuuteen olemisestasi, vaan päästä lujemmin liittymään Sinuun.
Oma elämäni oli kokonaan häälyvässä tilassa; sydämeni oli puhdistettava vanhasta hapatuksesta. Tien, jona Vapahtaja on, sydämeni kyllä hyväksyi, mutta mennä sille tielle ahtaan portin läpi, siihen ei se tahtonut taipua.