Sinä vaikutit minussa halun ja päätöksen mennä Simplicianuksen luo, joka minusta näytti olevan uskollinen palveliasi, ja jossa armosi kirkkaasti paistoi. Olin myös kuullut, että hän hamasta nuoruudestaan oli elänyt Sinulle kokonaan pyhitettyä elämää. Nyt oli hän jo ijäkäs vanhus, ja minä arvelin, että hän, joka hurskaana oli koko pitkän elämänsä ajan harrastanut vaeltaa Sinun tielläsi, oli paljon kokenut ja paljon oppinut — kuten todella olikin laita.
Sentähden tahdoin minä hänelle kertoa myrskyisen mielentilani, jotta hän mahdollisesti syvien kokemustensa kautta voisi minulle osoittaa millä tapaa sellainen intoilija kuin minä parhaiten saisi käytyä Sinun tielläsi.
Minä näin seurakuntasi olevan täynnä ihmisiä, jotka vaelsivat mikä mitenkin. Minulle tuotti maailmallinen mieli ja elämä paljon mielipahaa ja se painoi minua kuin raskas taakka, nyt kun kunnian ja rahan-himo olivat sammuneet, eivätkä enää kuten ennen olleet helpottamassa tuota raskasta orjuutta. Maine ja rikkaus ei enää mieltäni lumonnut saatuani maistaa, kuinka Sinä olet suloinen ja opittuani rakastamaan Sinun huoneesi ihanuutta. Mutta rakkaus naisiin vielä piti minua lujissa siteissä.
Totisesti, kaikki ihmiset, jotka eivät ole tietoisia Jumalasta, ja jotka eivät näkyväisestä hyvästä löydä Häntä, joka ehdottomasti hyvä on, ovat tyhjänpäiväisiä narreja. [Viis. kirj. 13, l.]
Tuommoinen hulluus ei enää minua vaivannut — siitä olin jo päässyt.
Koko luomakunnastasi saamieni todistusten nojalla olin löytänyt
Sinut, meidän Luojamme, ja Sanasi, joka on Sinun tykönäsi, on yhtä
olentoa kuin Sinä, ja jonka kautta olet kaikki luonut.
Mutta on toinenkin laji jumalattomia olemassa nimittäin ne, jotka vaikkakin tuntevat Jumalaa eivät Häntä kuitenkaan kunnioita ja kiitä kuten Jumalaa. Näiden joukkoon olin minäkin joutunut. Mutta Sinun oikea kätesi kannatti minua ja kantoi minut syrjäiseen paikkaan, missä voisin parantua. Sillä Sinä olet ihmiselle sanonut: Katso, Jumalan pelko on viisautta [Job. 28, 28]; älä pyydä olla viisas olevinasi [Sanani. 3, 7], sillä, jotka luulevat viisaat olevansa, ovat tyhmiksi tulleet. [Rom. 1, 22.]
Minä olin kalliin päärlyn löytänyt, ja nyt piti minun ostaa se myymällä kaikki, mitä minulla oli; mutta minä pelkäsin ja epäilin.
Niinpä minä tulin Simplicianuksen luo, jota Ambrosius rakasti kuten isää ainakin, koska tämä isän tavoin oli hänet johdattanut armon omistamiseen. Hänelle minä kerroin kaikki harhailemiseni ja kiertokulkuni.
Minä mainitsin muun muassa, että olin lukenut muutamia Uusplatonilaisten teoksia, jotka eräs entinen roomalainen puhuja, Viktorinus,[44] joka kuuluu kristittynä kuolleen, oli latinan kielelle kääntänyt. Silloin Simplicianus minua onnitteli sen johdosta että olin juuri nuo teokset käsiini saanut, joihin Jumala ja Hänen Sanansa niin monella tapaa oli kutoutunut, jota vastoin monet muiden filosoofien teokset seuraten tämän maailman alkeisoppeja[45] ovat petosta täynnä.
Simplicianus oli Roomassa ollessaan sangen tuttavallisesti ja sydämellisesti seurustellut Viktorinuksen kanssa. Nyt hän tilaisuutta hyväkseen käyttäen ja taivuttaaksensa minua tuon ystävänsä esimerkillä sellaiseen nöyryyteen kuin Kristuksella oli, joka on viisailta kätketty ja ilmoitettu yksinkertaisille, rupesi hänen elämäkertaansa muistelemaan ja kertoi minulle hänestä sellaista, jota en voi olla mainitsematta, koska se antaa paljon aihetta kiittämään armoasi.