Kun hän nousi lavalle tunnustustansa tekemään, äännähtivät kaikki, jotka hänet tunsivat ja rakastivat, ilosta sykkivin sydämin ja hiljaisella äänellä hänen nimeänsä. Ja kukapa olisi ollut häntä tuntematta!
Kuin pidätetty kohina kajahti miehestä mieheen koko riemuitsevan joukon suusta: Viktorinus, Viktorinus!
Äkkiä he yhteen ääneen huudahtivat innostuksesta nähdessään hänet, ja äkkiä he vaikenivat jännitettyinä kuullaksensa hänen puhettaan.
Hilpeällä luottamuksella julisti hän oikeaa uskoa ja kaikki kuulijat tahtoivat hänet tykönsä temmata ja sydämeensä sulkea. Rakkauden ja ilon käsivarsilla he tahtoivat hänet syliinsä sulkea.
Hyvä Jumala, miksi ihminen iloitsee enempi sellaisen pelastumisesta, joka on ollut suuremmassa vaarassa tahi aivan toivottomassa tilassa, kuin sellaisen, joka on ollut vähemmän vaaranalainen ja josta aina on ollut toivoa! Varmaankin siksi että Sinäkin, laupias isä, iloitset enempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä hurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
Mekin suuresti iloitsemme kuullessamme, kuinka paimen iloiten kantaa eksynyttä lammasta olallansa, ja kuinka naapurit iloitsevat vaimon kanssa, joka löysi kadonneen penninkinsä.
Ilon kyyneliä vuodatetaan huoneessasi, kun siellä kuullaan sanoma nuoremmasta pojastasi: Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi jälleen, hän oli kadonnut, ja on taas löydetty. [Luk. 15.]
Sinä iloitset meistä ja pyhistä enkeleistäsi, jotka pyhässä rakkaudessaan ovat pyhiä. Sillä ollen aina sama muuttumatta tunnet Sinä kaikki katoavat ja muuttumattomat kappaleetkin aina muuttumattomina.
Niin, mikä sen vaikuttaa, että enempi iloitaan rakkaista kappaleista, jotka on löydetty ja takaisin saatu, kuin jos ne aina olisi saanut pitää hallussaan? Vakuuttaahan kaikki, mitä näemme ja kuulemme joka taholla: niin se on!
Voittoisa sotapäällikkö pitää riemuisaa voittokulkua, mutta hänen voittonsa on vain taistelemalla saavutettu; ja kuta suuremmassa vaarassa oltiin taistelussa, sitä enempi iloitaan voittokulussa.