Myrsky heittelee ritisevää laivaa ja uhkaa haaksirikkoa merimiehille, jotka kalpeina katselevat edessään olevaa kuolemaa silmiin. Mutta taivas selkenee ja meri tyyntyy, ja kuta kamalampi oli äskeinen pelko, sitä suurempi on nyt ilo.
Joku rakas ystävä sairastaa ja hänen valtimonsa ennustaa pahaa, kaikki, jotka toivovat hänen terveeksi tulemistaan, ovat hekin kuin kipeät huolista. Hän rupee toipumaan, mutta ei ole vielä entisissä voimissaan, ja kuitenkin hänestä iloitaan enempi kuin silloin, kun hän vielä oli terveenä ja voimakkaana.
Vieläpä ihmiselämän nautintojakin etsivät ihmiset kestämällä vaivaloisuuksia, jotka eivät pakosta vastoin tahtoa tule heidän osaksensa, vaan ovat päinvastoin heidän omia tahtomiaan ja hankkimiaan.
Syömisestä ja juomisesta ei ole mitään nautintoa, joll'ei ensin ole tuntenut nälän ja janon tuskaa. Juomarit syövät ensin jotain suolaista saadaksensa polttavan janon, ja sitten he sitä sammuttavat juomisella suuresti nauttien.
Näin on häpeällisen ja kirotun ilon laita, näin on laita iloitessa sopivista ja luvallisista asioista, näinpä myös on ystävyyden tuottaman puhtoisimman iloisuuden laita. Samanlaatuista oli myös ilo hänestä joka oli kuollut ja virkosi jälleen, joka oli kadonnut ja taas löydettiin. Kaikkialla on ilo sitä suurempi, kuta suurempi tuska sen edellä on käynyt.
Miksi niin on, Herra minun Jumalani, vaikka Sinä olet itsellesi ikuinen ilo ja vaikka eräät olennot Ympärilläsi aina Sinussa iloitsevat? Miksi täällä maan päällä vaihtelee lankeeminen ja nouseminen, taantuminen ja edistyminen, loukkaaminen ja sopiminen?
Pitääkö niin olla? Oletko Sinä sen niin säätänyt asettaessasi, taivaan korkeuksista lähtien maan alimpiin paikkoihin asti, ajan alusta alkaen aina vuosisatojen loppuun saakka, enkeleistä aina matosiin saakka, ensi liikkeestä viimeiseen saakka, kaikki hyvät luomasi, kaikki ihanat tekosi itsekunkin omaan paikkaansa ja aikaansa?
Voi minua! Kuinka äärettömän korkea on korkeutesi, kuinka pohjattoman syvä syvyytesi? Sinä et milloinkaan muuta paikkaa ja kuitenkin me vaivoin osaamme palata Sinun tykösi.
Nouse, Herra, toimimaan! [Ps. 74, 22.] Herätä meitä suruttomuuden unesta ja palauta meidät tykösi! Innosta meitä ja tempaa mukaasi, sytytä rakkautesi liekki meissä palamaan ja suo meidän sulouttasi maistaa, että Sinua rakastaisimme ja rientäisimme Sinun syliisi!
Ovathan monet palanneet tykösi vielä syvemmästä ja synkemmästä syvyydestä kuin Viktorinus. He tulevat lähestyessään Sinua valaistuiksi valollasi ja saavat samassa voiman tulla Sinun lapsiksesi. Eikä siinä ole kellään etuoikeutta, ei rikkailla edellä köyhiä, ei ylhäisillä edellä halpasukuisia, sillä ne, jotka heikot ovat maailman silmissä, olet Sinä valinnut saattaaksesi väkevät häpeään, ne jotka ovat alhaista sukua ja ylönkatsottuja maailmassa, olet Sinä valinnut, ja ne, jotka eivät mitään ole, olet Sinä valinnut ja korottanut tehdäksesi turhaksi ne, jotka jotakin ovat. [1 Kor. 1, 27-28.]