Toinen heistä alkoi lukea tätä kirjaa, joka herättikin hänessä sellaista ihailua ja innostusta, että hän kesken lukemisensa päätti itse ruveta samalla tapaa elämään jättäen kokonaan maallisen toimensa ja käyden Sinua yksinomaan palvelemaan — he olivat nimittäin molemmat lääninvirkamiehiä.[54]
Silloin hän äkkiä puhtaasta rakkaudesta ja pyhästä kiivaudesta palaen ja säihkyen vihasta itseänsä vastaan katsahti ystäväänsä ja sanoi: "Sano, minä pyydän, mitä toivomme me saavuttavamme kaikella työllämme ja puuhallamme? Mitä me etsimme? Minkä palkan eteen me palvelemme? Onko meillä täällä hovissa mitään suurempaa toivomusta kuin saada osaksemme keisarin suosiota? Onko täällä muuta kuin pelkkää katoavaisuutta? Ja kaikkialla väijyy vaaroja. Monien vaarojen kautta me täällä kuljemme kohti kaikkein suurinta vaaraa.[55] Ja milloin me lopultakin siihen suistunemme?
"Mutta jos tahdon Jumalan ystävä olla — katso, sehän on mahdollista nyt juuri, tällä hetkellä!"
Niin hän puhui uuden elämän koiton valtaamana ja antoi jälleen katseensa painua tuon kirjan riveihin. Hän luki ja hän aivan siinä Sinun silmäisi alla muuttui mieleltänsä, hänen sydämensä irtaantui maailmasta, mikä pian tuli toiminnassakin näkyviin. Sillä samalla kun hän siinä luki ja sydän rajusti sykkäili ja tuskan huokauksia nousi hänen rinnastaan hän huomasi ja omaksui sen parhaimman osan.
Hän oli nyt tullut Sinun omaksesi ja nopeasti, päättävästi lausui hän ystävällensä: "Nyt minä irroitan itseni siitä, mitä tähän asti toivoen olemme takaa ajaneet ja ryhdyn tällä hetkellä ja tällä paikalla Jumalaa palvelemaan. Jos sinulle on liian vaikeaa tehdä samoin, niin älä ainakaan minua estele." Mutta toinen vastasi: "Ei suinkaan! Minä jään luoksesi ja käyn sinun kanssasi samaan pyhään sotaan, saman voittopalkan puolesta taistelemaan." He olivat nyt molemmat Sinun omiasi, he rakensivat tornin laskettuaan kulungin [Luk. 14, 28], joka oli sellainen että heidän piti jättää kaikki ja seurata Sinua.
Kun Pontitianus ja se toinen, joka oli hänen kanssaan ollut puistossa kävelemässä, etsittyään kadonneita tovereitaan vihdoin löysivät heidät tuon pienen mökin luona, niin he kehoittivat heitä paluumatkalle lähtemään, koska päivä oli jo laskenut. Mutta nämä kertoivat heille uudesta halustansa ja päätöksestänsä, kertoivat kuinka tämä tahto oli heissä syntynyt ja vakaantunut, ja pyysivät, ett'eivät toverit panisi sitä pahaksi, että he kieltäytyvät enää seuraamasta heitä. Toverit itkivät kehnouttansa voimatta kuitenkaan irtaantua vanhasta elämästä, toivottivat ystävillensä onnea, sulkeutuivat heidän esirukouksiinsa ja palasivat sydän maailmaan kiintyneenä hoviin. Nämä taas sydän kiintyneenä taivaaseen jäivät tuohon pieneen mökkiin. He olivat molemmat kihloissa, ja kun heidän morsiamensa saivat kuulla heidän olostansa erakon mökissä, niin hekin vihkivät Herralle neitsyytensä.
Näin kertoi Pontitianus, ja hänen kertoessa käänsit Sinä minut omien silmieni eteen. Minä olin näet, ikäänkuin heittäytynyt oman selkäni taa päästäkseni näkemästä kurjuuttani, mutta nyt Sinä asetit minut kasvojeni eteen, jotta minä näkisin kuinka ruma ja kiero, kuinka likainen ja saastainen ja kuinka sairas minä olin.
Minä näin sen ja kauhistuin pääsemättä kuitenkaan itseäni pakoon. Kun minä yritin luoda katseeni poispäin, kertoi hän kertomistaan ja Sinä taas käänsit kuvani eteeni ja painoit sen aivan silmieni sisälle, että minun väkisinkin täytyisi huomata ja vihata syntiäni. Nyt tunsinkin syntini, mutta minä tekeydyin paremmaksi; minä suljin silmäni ja unohdin, millainen minä olin.
Kuta palavammin noita molempia rakastin, jotka pyhän liikutuksen vallassa olivat antautuneet kokonaan Sinulle, sitä kamalammin vihasin itseäni noiden rinnalla.
Kuinka pitkä aika olikaan kulunut — kokonaista 12 vuotta — sittenkun Ciceron Hortensius oli minussa sytyttänyt totuuden ikävää. Mutta minä silloin siirsin tuonnemma maallisen onnen hylkäämisen, maailmallisten siteiden katkaisemisen ja totuuden ehdottoman noudattamisen. Ja kuitenkin olisi ei ainoastaan totuuden löytäminen, vaan pelkkä totuuden etsiminenkin ollut verrattomasti paljon ihanampaa kuin kaiken maailman aarteiden ja valtakuntien omistaminen, kuin kaikki ruumiilliset nautinnot vaikka niitä olisi valunut virtana joka puolella.