Kuinka innokkaasti yhdyinkään ylistykseesi lukiessani psalmeja! Kuinka suuren rakkauden ne sielussani sytyttivät Sinua kohtaan! Minä paloin innosta saada niitä julistaa, jos mahdollista koko maailmalla, jotta kukistuisi ihmiskunnan ylpeys. Mutta veisataanhan niitä kaikkialla maailmassa, ja eihän kukaan voi hehkultasi kätkeytyä.
Sydämeni oli täynnä voimakasta ja katkeraa vihaa Manikeolaisia kohtaan, mutta samalla minä myös tunsin sääliä heitä kohtaan, koska he eivät tunteneet näitä jumalallisia salaisuuksia, näitä taivaallisia lääkkeitä, ja koska he mielettömän uhkamielisinä hylkäsivät sen vastamyrkyn, joka olisi voinut heitä parantaa.[56]
Minä olisin suonut, että he jonkun kerran olisivat olleet tietämättäni saapuvilla näkemässä ja kuulemassa minua, kun minä tuona joutoaikanani luin neljättä psalmia. Kyllä varmaan olisi heidän täytynyt silmieni säihkystä ja ääneni painosta huomata, kuinka voimallisesti minuun vaikuttivat nuo psalmin sanat: Kun minä huusin, niin Sinä kuulit minua, minun vanhurskauteni Jumala. Sinä minua hädässäni lohdutit. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni.
Minä vapisin pelvosta, mutta samalla minä myös hehkuin Sinun laupeutesi sytyttämästä toivosta ja ilosta. Ja kaikkia noita tunteita tulkitsivat silmäni ja ääneni, lukiessani noita Sinun Henkesi meille lausumia sanoja: Te uljaat miehet, kuinka kauvan pitää minun kunniani pilkattaman? Miksi te rakastatte turhuutta ja tavoittelette valhetta? Olinhan minäkin turhuutta rakastanut ja valhetta tavoitellut.
Nyt minä sen kuulin ja kauhistuin; sillä minä tunsin että minäkin olin yksi niitä, joita nämät sanat tarkoittivat. Sillä olivathan ne mielikuvitukseni luomat harhakuvat, joita olin totuutena pitänyt, sulaa turhuutta ja valhetta. Nämä muistot täyttivät sydämeni tuskalla ja minä valitin haikeasti ja katkerasti.
Jospa olisivat nuo valitushuutoni kuuluneet niiden korviin, jotka vielä tänäpäivänä rakastavat turhuutta ja tavoittelevat valhetta. Ehkäpä se olisi vaikuttanut heissä niin voimallisen mielenliikutuksen, että heidän olisi täytynyt oksentaa ulos itsestänsä tuon tuommoisen; sitten olisivat he kääntyneet rukoillen Sinun puoleesi ja Sinä olisit kuullut heidän rukouksensa, koska hän, joka todella edestämme kuoli, on edesvastaajanamme tykönäsi.
Edelleen minä luin: Vihastukaa, älkääkä syntiä tehkö. Kuinka tulinkaan liikutetuksi tätä lukiessani! Olinhan jo oppinut vihaamaan itseäni entisen elämäni tähden, ja nyt oli tämä sana minua kannustamassa, ett'en vast'edes syntiä tekisi!
Nyt en enää mistään itseni ulkopuolella olevasta esineestä tyydytystä hakenut, enkä sitä ruumiillisin silmin etsinyt näkyväisestä auringosta.[57] Sillä jotka tämän maailman moninaisista kappaleista ilonsa hakevat, he piankin häviävät ja haihtuvat noihin näkyväisiin, katoavaisiin kappaleisiin, he janoisin mielin tavoittelevat niiden haihtuvia varjokuvia.
Oi jospa he janostaan aivan nääntyisivät niin että rukoillen pyytäisivät: Kuka meille näyttää, mistä saisi jotain virvoittavaa?! Oi jospa me silloin voisimme sanoa ja he kuulla: Ilmestynyt on meille, Herra, Sinun kasvojesi valkeus. Sillä emme me ole se valkeus, joka ihmisiä valistaa, vaan Sinun valkeutesi koittaa meissä, jotta me, jotka muinoin olimme pimeys, nyt olisimme valkeus Sinussa.
Oi jospa he olisivat voineet nähdä tuota sisäistä, ijäistä valoa! Nyt olin saanut sitä maistaa, ja sydäntäni kivisti, etten voinut sitä heille näyttää, kun he maailmaa himoitsevine silmineen tulivat tyköni ja sanoivat: Kuka meille näyttää, mistä saisi jotain virvoittavaa? Sillä nyt kun sydämessäni kannoin vihaa itseäni vastaan, saatuani piston sydämeeni, nyt kun olin vanhan ihmiseni kuolettanut ja uhrannut alttarillasi ja ajattelin Sinun apuasi toivoen uudistumistani uudeksi ihmiseksi, nyt olit Sinä tullut minulle suloiseksi ja täyttänyt sydämeni ilolla. Minä huudahdin ilosta lukiessani tätä samaa raamatusta, jota sydämessänikin tunsin. En tosiaankaan enää olisi tahtonut saada maallista omaisuuttani kartutetuksi moninkertaiseksi, kuluttaakseni tuota katoavaista ja kuluakseni itse sen kuluttavasta voimasta. Sillä joskin toisilla on viljaa ja viiniä yltäkyllä, niin olihan minulla Sinussa, Sinä ainoa ijankaikkinen ja muuttumaton, toisenlaista viljaa, viiniä ja öljyä.