Seuraavaa värssyä[58] lukiessani minä kaikesta sydämestäni huudahdin: Oi autuutta saada nukahtaa ja levähtää, saada levähtää rauhassa, levähtää siinä, mikä aina on samaa! Ken voi meiltä sitä estää, kun sana seisoo vahvana: Kuolema on nielty voitossa? [1 Kor. 15, 54.] Olethan Sinä itse se ijäti sama ja muuttumaton. Sinussa nautitaan syvää rauhaa ja unohdetaan kaikki vaivat. Sillä Sinua ainoastaan tavoitella, eikä kaikenlaista muuta, se on luontoni laki, jonka Sinä, Herra, yksin olet minuun istuttanut, eikä kenkään muu.
Minä luin ja minä paloin innostuksen tulesta ja pyhästä kiivaudesta niitä vastaan, jotka pyhää raamattua halveksuvat. Mutta minä en tiennyt mitä tehdä noille mykille kuolleille, joiden joukossa minä itse olin ollut yksi niitä pahimpia, aivan kuin turmiollinen rutto, ja raivonnut sokeudessani kuin äkäinen haukkuva koira noita pyhiä kirjoja vastaan, jotka ovat täynnä taivaan makeata hunajaa ja Sinun valkeutesi valoa.
Kun se aika läheni, jolloin minun piti ilmoittautua kastettavaksi, palasimme me maalta Milanoon. Myös poikani Adeodatuksen, tuon syntini lapsen, otimme me mukaamme. Sinä olit suonut hänen hyvin kasvaa viisaudessa. Sillä vaikka hän ei ollut vielä täyttä viittätoista vuotta, niin hän kuitenkin hengen etevyydessä oli edellä monia arvokkaita ja oppineita miehiä.
Sinun lahjojasi, Herra, minä kasvojesi edessä kehun, Sinun, joka olet kaikkeuden Luoja ja saat meidän epämuodostumatkin kauniiksi muodostetuksi. Minulla tuossa pojassa ei ollut muuta osaa kuin rikokseni, joka hänen maailmaan syntymisensä aiheutti. Sinä yksin sen sydämellemme laskit, että poika olisi kasvatettava kurituksessa ja Herran nuhteessa. Sinun lahjojasi minä kehun kasvojesi edessä.
Olen teokseeni "Opettajasta"[59] kirjoittanut poikani kanssa pitämiäni vuorokeskusteluja. Sinä tiedät, että kaikki keskustelukumppanini siellä esiintyvät ajatukset todella ovat tuon kuudentoista vuotiaan omia. Olen monta vielä paljon ihmeellisempää seikkaa hänessä havainnut. Minä monta kertaa peljästyin hänen henkistä etevyyttänsä. Ken muu taiteilijoista kaikista paitsi Sinä kykenee sellaista ihmeteosta luomaan?!
Äkkiä Sinä hänet tempasit pois maan päältä, ja nyt minä saan häntä huoletonna muistella, kun ei ole minulla mitään pelkoa ei hänen nuoruudestaan, eikä miehuudestaan, eikä koko hänen elämästään.
Hänet, joka hengellisessä elämässä olikin meidän ikäisemme ja oli kuten me itsekin kasvatettava Sinun opissasi, olimme me seuraamme ottaneet. Me tulimme kastetuiksi ja nyt katosi meistä kaikki pelko entisestä elämästämme.
Minä en noina päivinä koskaan saanut kylläkseni tuosta ihmeen suloisesta langennutta ihmiskuntaa koskevan pelastuspäätöksesi tutkimisesta. Kuinka vuolaasti vuotivatkaan kyyneleeni laulettaessa pyhiä lauluja Sinun kunniaksesi! Kuinka värisikään sieluni syvästä liikutuksesta kun virsien ja hengellisten laulujen suloiset säveleet kajahtelivat kirkkosi pyhissä holvissa. Säveleet aaltoilivat korviini, ne valoivat totuutta sydämeeni, hurskaat tunteet täyttivät mieleni ja vuolaasti vuotivat kyyneleeni ja — minun oli niin hyvä ollakseni.
Sinä joka saat aikaan, että ihmiset yksimielisinä yhdessä asuvat, Sinä meidänkin seuraamme toimitit erään nuoren miehen kotokaupungistamme nimeltä Evodius. Hän oli palvellut valtionrahatoimikamarissa, mutta oli jo ennen meitä kääntynyt ja kastettu ja jättämällä maallisen toimensa valmistautunut Sinua palvelemaan.
Nyt me olimme yhdessä ja me aioimme vastaisuudessakin asua yhdessä pyhää päätöstämme toimeenpannaksemme. Me kyselimme paikkaa, missä parhaiten saisimme Sinua rauhassa palvella, ja läksimme yhdessä paluumatkalle Afrikaan.